Albumisessio seitsemässä päivässä – Case study Nicky Liljestrand
Albumisession ei aina tarvitse olla nopea, mutta silloin kun esituotanto on tehty huolellisesti ja kaikilla osapuolilla on kirjaimellisesti selvät sävelet, voi nopeampi tekotapa olla jopa hyödyksi. Turhien hieromisten sijaan intuitiiviset saundi- ja vahvistinvalinnat sekä lennosta tulevat ideat auttoivat meitä pääsemään erinomaiseen lopputulokseen. Olet sydämellisesti tervetullut seuraamaan kuinka tehdään seitsemän päivän albumisessio Astialla – Case study Nicky Liljestrand.
Seitsemän huikeaa päivää Astialla Anssin ja Tonin kanssa oli jo itsessään mahtava kokemus. Levynteon ohella lukuisat musiikin kuuntelut ja VHS-nauhojen katselutuokiot jättivät valtavan hienot muistot. Kaikki on mahdollista kunhan vain uskot itseesi!
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Lukemalla tämän kirjoituksen pääset seuraamaan kelanauhalle tekemääni hienoa albumisessiota, jossa äänitin, miksasin ja masteroin kahdeksan kappaletta seitsemässä päivässä. Kirjoituksen lukemisesta on hyötyä muusikolle, joka haluaa saada enemmän aikaiseksi ja on kyllästynyt loppumattomalta tuntuviin äänityksiin.
Albumisessio seitsemässä päivässä
– Case study Nicky Liljestrand
Noin vuotta aiemmin Carousel Full of Faces -yhtyeestä tuttu laulaja-kitaristi Nicky kertoi haluavansa tehdä kanssani albumin, jolla hän soittaisi ja laulaisi kaiken itse. Studiovaraus tehtiin puolisen vuotta ennen sessiota, ja sen jälkeen aloitimme esituotannon.
Astia-studio ja Anssi olivat tuttuja muutamasta aikaisemmasta sessiosta edellisen bändini kanssa. Ensimmäisellä kerralla äänitimme yhden singlen ja toisella kolmen kappaleen EP:n, mutta minulla ei ollut kokemusta kokonaisen levyn äänityksistä. Bänditouhun lopetettuani otin yhteyttä Anssiin, ja aloimme yhdessä pompotella mahdollisuuksia luoda sävellyksistäni albumikokonaisuus.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Kappaleiden demot kuultuani ehdotin, että pyytäisimme Toni Paanasen sessiorumpaliksi ja tarjouduin itse basson varteen. Tämä helpottaisi Nickyn urakkaa, sillä yli 40 minuuttia pitkän albumin äänittäminen neljässä päivässä on suuri ponnistus kolmelle ja valtava sellainen yhdelle henkilölle. Nicky oli seurannut Tonin soitto- sekä etenkin MyDay-videoita, ja innostui ideasta valtavasti.
Halusin tehdä albumini analogisesti kelanauhalle, jotta pystyisin tarjoamaan kuuntelijalle parhaan mahdollisen musiikkielämyksen. Musiikin kuunteluni perustuu pitkälti vinyyleihin – ja session jälkeen, kiitos Anssin, myös c-kasetteihin – ja nimenomaan analogisesti tehtyihin. Ero on valtava ja samaa tunnetta ei digitaalisesta välity.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Esituotannossa kappaleiden rakenteisiin ei tehty muutoksia, sillä jopa yli 7-minuuttinen B-puolen avausraita ei tuntunut lainkaan pitkäveteiselle. Vaihdoimme ajatuksia rumpukompeista ja kappaleiden sekä koko albumin tunnelmasta. Kun kuviot olivat selvillä, lähetin Nickyn työstämät esituotantodemot Tonille. Toni Paananen on siitäkin erikoinen hahmo, ettei hän ennen studioon saapumista soita sessiossa vedettäviä kappaleita kertaakaan läpi. Ja tästäkin huolimatta – vaiko kenties juuri siksi – hänen kuvionsa ovat täyttä timanttia.
Valmistauduin sessioon hyvinkin normaaliin tapaan. Nickyn demojen ja Anssin tuotantokommenttien perusteella tein alustavat rumpuarrit ja laput. Arrit viimeisteltiin porukalla sessiota edeltävä iltana.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Nicky kertoi haluavansa levylle runsaasti akustista kitaraa, joten hän toi mukanaan hienosaundisen Martinin 6-kielisen sekä samaisen valmistajan vuonna 1966 valmistetun 12-kielisen. Lisäksi soitinarsenaaliin kuului Gibson Les Paul Custom vuodelta 1976 ja Fender Stratocaster vuodelta 1970. Vahvistimina käyttäisimme Nickyn Marshall Silver Jubilee -nuppia vuodelta 1987 ja 4×12″ kaappia särösaundeihin sekä Marshall Astoria Dual comboa puhtaisiin ja puolisäröisiin osioihin.
Session soitinvalikoima oli erittäin hyvä ja osui nappiin. Lisäksi vuokrasin MES-soitinpankilta muutaman itseltäni puuttuneen soittimen.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Halusimme saada albumille selkeästi toisistaan eroavia kitarasaundeja. Ja kuten tapoihini kuuluu: kun lähtösaundi on kunnossa, on miksaus huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Ilman kunnossa olevaa lähtösaundia emme voisi pysyä aikataulussa. Olimme nimittäin varanneet neljä studiopäivää nauhoitukseen, kaksi miksaukseen ja yhden masterointiin. Mitä veikkaat: saisimmeko session valmiiksi aikataulussa?
Sessiossa käytettiin Nickyn 80-luvun Ludwig SL-settiä ja 50-luvun COB Supraphonic -virveliä. Pariin kappaleeseen vaihdoimme Ludwig Black Beauty ja Star -virvelit. Eli kovasti vintage-hengessä oltiin liikkeellä.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Saapuminen sessiota edeltävänä iltana
Nicky ja Toni saapuivat Astia-studiolle sessiota edeltävänä iltana. Rumpuihin vaihdettiin uudet kalvot ja kun soittopelit olivat paikoillaan, tein mikitykset sekä ruuvasin lähtösaundit, jotka tälläkin kertaa olivat noin 95 prosenttisesti lopulliset. Ennen koenauhoitusta pidimme huolelliset treenit, jossa soitimme kaikki levylle tulevat kappaleet läpi ja testasimme useita sovitusideoita. Koeotto otettiin yhdeltä yöllä, jonka jälkeen nautimme iltapalan Astian majoitustilan keittiössä.
Ensimmäiset (ja viimeiset) yhteiset treenit tuntuivat rehellisesti sanottuna oudolta! Olin kuunnellut vain demoja ilman bändisoittoa, joten aluksi kaikki pienet bassomuutokset/-lisäykset tai Tonin mieletön groove ja fillit sellaisissa kohdissa missä en ollut tottunut sellaisia kuulemaan rehellisesti sanottuna ihmetyttivät. Mutta kun pääsin tästä alun ”outoudesta” eroon, löysin rentoutta soittamiseen ja pystyin antamaan sille vallan enkä kaivannut jokaista alkuperäisellä demolla ollutta nuottia. Seuraavana aamuna kaikki tuntuikin taas luonnolliselta ja oli helppo alkaa äänittämään.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Tällä kertaa ei suosittua demonstraatiotani tarvittu, sillä sekä Nicky että Toni olivat sen jo riittävän monta kertaa kokeneet. Demonstraationi auttaa tunnistamaan äänen signaalitiehen liittyvän valtavan eron. Sen koettuaan on hyvin vaikea tehdä äänitystä digitaalisesti.
Albumisession ensimmäinen nauhoituspäivä – rummut ja basso
Ensimmäisen nauhoituspäivän, maanantain, tavoitteena oli saada kaikki rummut ja bassot valmiiksi. Tämä mahdollistaisi kolme äänityspäivää kitaroinnille ja laulamiselle. Nicky veti livenä kanssamme pilottikitaran ja laulun suurella fiiliksellä. Tämä auttoi Tonia ja minua oikean fiiliksen, tempon, dynamiikan sekä osioiden tunnetilankin saamisessa.
Päätimme ottaa kaikkien kappaleiden alkuun pari tahtia klikkiä. Tällä varmistimme, että soitto alkaisi aina samalla tempolla. Toni tekee paljon sessiorumpalin hommia ja joutuu usein soittamaan rumpuraidat aiemmin äänitettyjen kitaroiden ja muiden instrumenttien päälle eli klikin mukaan. Nyt klikkiä ei käytetty soiton aikana lainkaan. Minkälaisia ajatuksia tämä kokeneessa sessiorumpalissa herätti?
Ilman klikkiä soittaminen taitaa nykyään olla vähän unohdettu laji. Kyllähän musassa tempokin saa elää. Itse olisin paikoitellen valmis jättämään jopa alkuklikin pois!
– Toni Paananen, sessiorumpali
Vintage-rummut saundasivat erinomaiselle, ja Toni piti tapansa mukaan huolen myös siitä, että rumpujen vire oli joka otolla erinomainen. Kun haluat muuttaa rumpusetin saundia, onnistuu se kätevimmin vaihtamalla virveliä. Käytimme 50-luvun Ludwig COB Supraphonicia kaikkiin paitsi kahteen kappaleeseen. Colours of the Universen Toni veti huikealla 60-luvun Star-virvelillä ja Desert Sunin Astia-studion tykätyllä Ludwig Black Beautyllä.
Vähemmän mikrofoneja
Aina silloin tällöin on hyvä tarkastella omaa tekemistä boksin ulkopuolelta. Tästä syystä olen hiljattain vaihtanut rumpumikitystäni radikaalisti. Aiemmin tungin virvelille vähintään kolme mikkiä, mutta tästä eteenpäin taidan tehdä kaikki sessiot vain yhdellä.
Myös mikitys oli vintage-henkinen, joka erottui mielestäni jopa aiempaa rehellisempänä soundina.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Astialla olevan Peaveyn Bass 400 -putkinupin sijaan käytin Nickyn mukanaan tuomaa Ampegin SVT-VR-nuppia ja Ashdownin 8×10″ rantasaunaa. Taltioin basson AKG D112-mikrofonilla. En ole moniin vuosiin äänittänyt linjasignaalia, sillä useampi raita matalia taajuuksia tuottavasta äänilähteestä johtaa aina vaihevirheeseen. Testasin Fenderin Jazz Bassia vuodelta 1963, mutta päädyin kuitenkin soittamaan koko albumin 5-kielisellä Warwick Thumb Bass -bassollani. En tosin käyttänyt paksuinta kieltä yhdessäkään kappaleessa.
Saimme Tonin kanssa taltioitua rummut ja basson kaikkiin kappaleisiin livenä. Vaikka olin treenannut biisit päivittäin 1–2 kertaa viikon ajan ennen sessiota, myönnän harjoituksen puutteeni. Ei biisien oppimisen vaan vuosien soittamattomuuden takia pehmenneiden sormenpäideni osalta. Kahteen kappaleeseen jouduin korjaamaan bassoa jälkiäänityksellä yhden lyhyen osan verran kumpaankin.
Kertoohan se paljon Anssin ja Tonin tekemisestä, että äänitimme kaikkien biisien rummut sekä bassot yhdessä päivässä ja melkeinpä kaiken yhdellä otolla ilman korjauksia vain yksillä yhteistreeneillä! VAU! Olisin halunnut nähdä, kun tämä rytmiryhmä on joskus painellut menemään kimpassa keikkalavoilla oman bändinsä kanssa!
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Kun kaikkien kappaleiden pohjaraidat oli hyväksytty, laitoimme kitarasetupin valmiiksi aamua varten. Iltakahdeksalta siirryimme illalliselle ja siitä Astian tunnelmalliseen olohuoneeseen nauttimaan klassikkoalbumeita c-kaseteilta. Kyllä! Luit aivan oikein: c-kaseteilta. Illan päätteeksi nautimme VHS-nauhalta yhden kovimmista livetaltioinneista ikinä, eli Joni Mitchellin huikean Refuge of the Roadsin vuodelta 1983. Olin odottanut sopivaa hetkeä tämän hämmentävän kovan keikkanauhan uudelleen katsomiseksi ja nyt se oli koittanut.
Pakko antaa vielä erityismaininta Tonille ja hänen mielettömälle ammattitaidollensa. Se, miten hän luki biisiä ja osasi tuoda oman grooven ja tatsinsa jokaiseen kappaleeseen kuulostaen siltä, että oli veivannut niitä jo pidemmän aikaa.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Toinen nauhoituspäivä – kitaraa ja laulua
Starttasimme äänitykset kitaralla, ja ensimmäiseksi otimme työn alle In the Snow -kappaleen näppäilyosiot, jotka Nicky soitti Gibsonilla Marshall Astoria Dual combon läpi. Kun pudotimme signaalitketjusta digitaalisen kitarapedaalin, alkoi saundi toimimaan erinomaisesti. Taltioin vahvistimen sekä SM58:lla että Neumann U67:lla. Toisen kanavan panoroin vasemmalle ja toisen oikealle. Kertosäkeisiin laitoimme sähkökitaran rinnalle kaksi raitaa 12-kielistä akustista kitaraa, jonka mikitin Neumann U67:lla.
Glow-kappaleessa jatkoimme samalla soitinkattauksella, mutta akkareiden sijaan taltioimme kitaraa pyörivän Dynacord ME II H leslie-kaiuttimen läpi. Tällä kertaa toimme eksoottista sävyä tuplaamalla bassosoolon – kyllä, tällä albumilla on myös bassosoolo – lesliekitaralla.
Aikataulussa pysyäksemme meidän täytyi nauhoittaa noin kolmen biisin kitarat ja laulut yhdessä päivässä. Teimme vielä One of a Kind -veisun sähkökitarat, joista säröttömät vedettiin Astian Fender Twin combolla ja säröt Marshall Super Lead mk2 -nupilla. Lisäksi nauhoitimme 6-kielistä Martinin akustista kitaraa. Tällä kertaa vaihdoin mikrofoniksi AKG 451EB:n. Miksi käyttää aina samoja mikkejä, kun voi valita kappaleen sävyyn sopivan työvälineen? Pitkän studiopäivän päätteeksi Nickyllä oli vielä virtaa vetää suurella fiiliksellä lauluraidat kahteen kappaleeseen.
Kitarapuolella varsinkin puhtaille soundeille osoittautui toimivaksi kombinaatioksi Gibson Les Paul Custom ja Marshall Astoria, sekä Fender Stratocaster ja Fender Twin Reverb. Säröpuolella pysyteltiin pitkälti tuhdimmassa humbuckerien soundimaailmassa Les Paulin kanssa. Muutamiin kohtiin kaivattiin hieman kirkkautta, ja silloin Fender Stratocaster pelasti tilanteen. Käytimme myös Astian Leslie-kaiutinta, joka antoi kitaraan ripauksen mystisyyttä.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Astian olohuoneessa illan kruunasi VHS-nauhalta nautittu Emerson Lake & Palmerin huikea Pictures at an Exhibition -keikkataltiointi vuodelta 1971. Puolen yön pintaan olisimme halunneet kuunnella vielä lisää, mutta lepo oli fiksumpaa, koska edessä olisi vielä viisi studiopäivää.
Iltaisin hyvä musa oli siistiä ja inspiroivaa! Ja kyllähän VHS:n ääni aina miellyttelee korvaa.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Kolmas nauhoituspäivä – lisää kitarata ja laulua
Päivä starttasi ensimmäisen moniraitakakun viimeisellä kappaleella, Desert Sunilla. Vahvistimiksi valikoituivat Fender Twin puhtaisiin ja Marshall Silver Jubilee säröosioihin. Tähänkin veisuun innostuimme soittamaan tuplauksia leslie-kaiuttimen kautta.
Kappaleet heräsivät session aikana eloon. Tiukasta aikataulusta välittämättä annoimme kappaleiden Anssin sanoin “kertoa mitä ne haluavat”, ja luotimme intuitioon emmekä tuhlanneet liikaa aikaa kokeilemalla erilaisia ideoita ja pohdiskelemalla voisiko jokin kenties toimia. Kun idea tuli, se käytiin läpi ja mietittiin toteutus, jonka jälkeen painettiin REC-nappia ja taltioitiin se siltä seisomalta.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Vaihdoimme kakkoskakun ja aloitimme Imaginary Friendsin sekä albumin päätösraita Light Me Upin työstön. Kitaroita ja vahvistimia vaihdeltiin fiiliksen mukaan. Kappaleista ensimmäiseen säröt vedettiin Astian Marshall JCM 800 -nupin kautta. Jälkimmäisen kertosäettä maustoimme 12-kielisellä akustisella, jonka taltioin pienikalvoisella konkkamikrofonilla eli kirkkaalla AKG 451EB:llä.
Ehkä yllättävimpänä pidin sitä fiilistä, että vaikka sunnuntai-illasta torstai-iltaan olin kitara kourassa kaikki muut hetket paitsi iltapala-aikaan, nukkuessa tai lauluja äänittäessä, ja kun kaikki oli valmista sanoin Anssille, että tuntuu kuin en olisi kitaraa vielä laukusta ottanutkaan. Olin alusta lähtien niin tiloissa ja syvällä biiseissä, että jotenkin se ei tuntunut soittamiselta vaan enemmänkin biisien rakentamiselta.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Studiopäivän lopulla siirryimme laulunauhoitusten pariin. Laulumikrofonina tykkään käyttää Neumann U67:aa, koska sen taltioima laulusaundi on niin sanotusti heti valmis eikä sitä tarvitse korjata taajuuskorjaimella. Äänitysvaiheessa käytin laulussa välillä LA2A ja välillä 1176-kompressoreita. Oikeanlainen kompressointi nauhoitusvaiheessa helpottaa miksaamista ja laulu kuulostaa jo moniraitanauhalta kuunnelta kuin se olisi valmiiksi miksattu.
Myös laulun osalta oli helppoa, kun ei tarvinnut niinkään keskittyä itse laulamiseen vaan sain siirrettyä koko keskittymisen tunnetilan luomiseen ja välittämiseen kuulijalle. Iso tekijä tähän on varmasti myös se, että Astialle tuleminen ja äänittäminen ei tuntunut pelottavalta ajatukselta. Tiesin aikaisemmista sessioista tarkkaan mitä olin tulossa tekemään. Anssin kanssa olimme olleet tiuhaan yhteydessä levyn esivalmistelun tiimoilta, joten tiesin meidän olevan täysin samalla sivulla siitä, mitä tältä levyltä haetaan. Sanoisin, että tämä kotoisuuden tuntu Astialla oli erittäin tärkeä osa lopputulosta ja loi mahdollisuuden nauttia soittamisesta.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Kymmenen studiossa vietetyn tunnin jälkeen siirryimme jälleen Astian olohuoneeseen. Nicky taisi innostua edellisillan ELP livestä, sillä päätimme täräyttää tulille samaisen yhtyeen 90-minuuttisen ´77 liven, jossa he vetävät täydelle olympiastadionille sinfoniaorkesterin kera. Siistiä oli myös se, että tämä oli jo toinen ELP:in live-VHS, jota Toni ei ollut aiemmin nähnyt.
Vinyyleitä on tullut pyöriteltyä paljon ja analoginen signaalitie on pääsääntöisesti ollut minulle jo pitkään se tapa millä musiikkia kuuntelen (kiitos Anssin myös tästä), mutta tällä kertaa VHS-keikkatallenteiden luoma tunnetila kokonaisuudessaan räjäytti tajunnan. Olen pitkään yrittänyt katsoa keikkoja DVD:ltä tai muuten digitaalisesti ja ärsyttää, kun kiinnostus lopahtaa jo alkumetreillä. No, tähän tuli muutos. Nyt viikko session jälkeen himasta löytyy jo vanha putkitelkkari ja VHS-vehkeet, eli jatkossa pääsen sukeltamaan myös keikkatallenteiden kiehtovaan maailmaan!
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Viimeinen nauhoituspäivä
Neljäs nauhoituspäivä alkoi tuttuun tapaan kitaroilla, sillä vain harva haluaa laulaa heti aamusta. Jäljellä olivat yli 7-minuuttinen Colours of the Universe ja levyn avaava akustinen Empty Thoughts. Näistä ensin mainittuun soitimme kuusi raitaa kitaraa. Jälkimmäiseen vain yhden raidan 6-kielisellä akustisella. Tähän halusin taltioida akkarin stereona, joten mikrofonivalinta oli selkeä: Neumann U67 vasempaan ja AKG 451EB oikeaan kaiuttimeen.
Martinin 12-kielinen toi kauniin melodisuuden muutaman kappaleen kertosäkeeseen. Oma luottoratsuni tilanteeseen kuin tilanteeseen on Martinin D-28 akustinen, joka pääsi tällä levyllä muutamassa kohdassa hyvinkin isoon rooliin. Akustisten kitaroiden äänitys saatiin taltioitua erittäin hyvän kuuloisena.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Kitaroiden jälkeen lauloimme jäljellä olevat osiot. Colours of the Universeen nauhoitimme ELP:istä inspiroituneena kakkossäkeistöön yhden laulurivin Astian “laulusäröplugarin” eli 60-luvun putkiradion läpi. Kitaroiden osalta olimme jättäneet soolot ja melodiat odottamaan tätä hetkeä. Vaihdoimme vahvistinta aina tilanteen sitä mukaan, ja enemmän säröä vaativat osiot vedimme Astian vahvasti modatun Peavey 5150-nupin kautta.
Muutamaan biisiin kaipasin vielä Marshallia jykevämpää säröä. Halusin, että särö pysyy soundissa vaikka kitaran volumea tiputetaan. Tällöin otimme käyttöön studion Peavey 5150-vahvistimen, johon samalla salaa hieman rakastuin.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Onneksi Toni oli vielä paikalla, ja saimme houkuteltua hänet soittamaan perkussioraitoja. Muutama tamburiini-isku sinne ja pari cabasan vetäisyä tänne antoi kappaleisiin hienon lisän. Neljännen studiopäivän päätteeksi olimme saaneet valmiiksi kaikki nauhoitukset kahdeksaan biisiin.
Sessiossa ei ehkä ollut lukemattomien Astia-vierailujen jälkeen mitään kovin yllättävää, mut siisteintä oli ehkä se miten helposti eli lähes itsestään biisien arrit löytyivät ja demot heräsivät henkiin.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Studiopäivän jälkeen Tonille ja minulle selvisi, ettei 28-vuotias Nicky ollut nähnyt Heikki Kinnusen huikeaa Tarjoilija-kohtausta elokuvasta Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin. Parhaan tunnereaktion takaa kyseisen kohtauksen nauttiminen VHS-nauhalta, joten polkaisimme iltaohjelman tulille. Tämän jälkeen oli vuorossa valikoituja kohtauksia Frank Zappan Baby Snakes VHS:ltä. Häkellyttävän väkevän Punky’s Whipsin jälkeen voi panoksia nostaa ainoastaan Kate Bushin todella väkevällä Live at Hammersmith Odeon -keikkataltioinnilla vuodelta 1979. Formaattina oli jälleen VHS ja kuten kaikki tähän asti, tämäkin nautittiin uuden firmamme, Kide Audion, putkivahvistimen kautta.
Joni Mitchellin keikkataltioinnissa pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Vinnie Colaiutan tekemiseen ja Tonin sanoja lainaten ”äijä on ku eläin rumpujen takana”. Katsomamme Emerson Lake & Palmer -yhtyeen livekeikat ällistyttivät käsittämättömällä soittotaidolla ja lavaolemuksella. Ja huh huh, miten Kate Bush kolahti ja kovaa. Levyhyllyyni saattaa olla tarttunut jo useampi hänen alkutaipaleen julkaisu sessiomme jälkeen xD
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Albumisession ensimmäinen miksauspäivä
Perjantaiaamuna kuuntelimme nauhoitetut kappaleet vielä kertaalleen läpi. Kaikki toimi erinomaisesti ja olimme erittäin tyytyväisiä siihen mitä magneettinauhalle oli neljässä päivässä taltioitunut. Miksauksessa en enää juurikaan käytä EQ:ta enkä kompressoria. Suurin osa miksaukseen käytettävästä ajasta kuluu oikean balanssin hakemiseen. Tiesitkö, että 50- ja 60-luvulla miksaajasta käytettiin termiä “sound balance engineer”? Vielä vuosikymmeniä myöhemminkin muutamat miksaajat ovat käyttäneet itsestään tuota nimitystä.
Kyllähän se rumpalin sielua hivelee kun soitto kuulostaa itseltä, eikä lajitelmalta uusimpia rumpusämplesoundeja, nätisti riviin siirreltynä.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Yhteenkään pääraitaan en kytkenyt kompressoria. Muutamissa rinnakkaisissa- eli parallel-raidoissa käytin kompressoria, mutta lähinnä vain mausteena. Laulukaikulaitteena toimi tässäkin sessiossa EMT-140 mono putki levykaiku 50-luvulta. Harkitsin käyttäväni 70-luvun stereo putki -versiota, mutta jostain syystä jälleen palasin monolaitteen pariin.
Laulu- ja kitaradelayt tein Revox B77 1/4″ -kelanauhurilla, johon lähetin kaiutettavat raidat aux-nappulan kautta. Alun perin tarkoitus oli nauhoittaa kitaradelay soiton yhteydessä, mutta koska pedaali osoittautui digitaaliseksi, jätimme sen pois signaalitieltä. Pariin veisuun tarvitsimme myös nopeampaa slapback-delayta, jonka hoidin Revox PR-99 1/4″ -nauhurilla.
A-studiomme Trident Vector 432 -miksauspöytään on integroitu System4 VCA-automaatio, jonka avulla monimutkaisenkin miksauksen tekeminen on mahdollista. Tässä sessiossa tuo järjestelmä joutui todelliseen testiin, mutta siitä lisää viimeisen studiopäivän yhteydessä.
En millään pysty nimeämään yhtä hienointa hetkeä äänityksissä. Sanoisin, että hienoin hetki alkoi maanantaiaamusta, kun ensimmäisen kerran painettiin REC-nappia ja loppui, kun viimeiset nuotit oli saatu purkkiin torstai-iltana.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Ensimmäisenä miksauspäivänä sain melkein kolme kappaletta valmiiksi. Tästä olisi hyvä jatkaa. Toni palasi Helsinkiin iltapäivällä, joten iltaohjelmana nautin juuri 29 vuotta täyttäneen Nickyn kanssa jakson Police Squad!:ia. Sen jälkeen kokoillan elokuvanamme oli samaisen Zucker-Abrahams-Zucker kolmikon väkevä lempikomediani Top Secret. Molemmat pätkät katsoimme toki VHS-nauhalta. Lopulta pääsimme nukkumaan ja lepuuttamaan nauramisesta kipeytyneitä poskiamme.
Kuvittelin, että rajallisesta ajasta johtuen levyltä jäisi puuttumaan joitain kohtia tai miksaus olisi hosumisen takia jäänyt harmittamaan. Nyt useamman kerran kotona levyä kuunneltuani en vaihtaisi mitään, ja olen yllättynyt niistä monista hienoista asioista, jotka saimme lisättyä kappaleisiin hetken mielijohteesta. Pitää osata luottaa itseensä ja taitoihinsa sekä pystyä ajattelemaan mikä itsestä kuulostaa hyvältä eikä niinkään liikaa pohtia mitä joku muu ajattelee. Teimme jopa pari asiaa, jotka ideatasolla kuulostivat aika hullunkurisilta, mutta lopputulosta kuunnellessa ne nimenomaan luovat sitä mikä määrittelee levyn ja kappaleiden kokonaisuutta sekä persoonallisuutta.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Toinen miksauspäivä
Session toiseksi viimeinen päivä, lauantai, jatkui miksaamisella. Nicky istui tarkkaamossa ja kuunteli vuoroin kaiuttimista vuoroin kuulokkeista. Kuuntelen suurimman osan ajasta Yamahan NS-10:ien eli jokaisessa studiossa olevien valkoelementtisen pikkukaiuttimien kautta. Suurilla “pömpeleillä” tarkistan kaikkein matalimmat ja korkeimmat taajuudet. Lisäksi tykkään villata balanssin kohdalleen 70-luvulla tehdyillä Auratonen pienillä “matolaatikoilla”. Jos miksaus toimii niillä, toimii se missä tahansa.
Nauhoitin miksaukset Studer A812 1/4″ -stereonauhurilla RTM SM900 -magneettinauhalle niin kuumana kuin mikä saundasi hyvälle. Nauhalle taltioidessa nauhakompression hyödyntäminen on erittäin toimiva tapa. Väärin käytettynä se voi kuitenkin aiheuttaa saundin huonontumista, joten on tärkeää tarkkailla äänitysjälkeä ja voimakkuutta. Ennen lopullista miksausta laitan miksausnauhurin äänittämään ja vertaan nappia painamalla äänitettyä äänittämättömään. Joskus masterin voimakkuudessa yksi desibeli voi olla ratkaiseva tekijä.
Toisena miksauspäivänä sain valmiiksi kaikki paitsi kaksi kappaletta. Jäljellä oli vielä Colours of the Universe ja Desert Sun. Halusimme tehdä niiden välille siirtymän, joten kappaleet täytyi miksata yhdessä. Kun miksattavalla kappaleella on kestoa yli 13 minuuttia, ennättää sen kuuntelemaan vain neljä kertaa tunnissa. Sain iltaan mennessä molempien veisujen perussäädöt kuntoon ja lisäksi ensimmäisen automaatiot valmiiksi.
Illalla nollasimme aivot nauttimalla VHS-nauhalta Speden käsittämättömän kovan Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit -elokuvan. Jos esimerkiksi Astia-studion Instagram-joulukalenterissa käyttämäni tervehdys “hehhulei” ei ole sinulle tuttu, suosittelen mitä lämpimimmin katsomaan kyseisen elokuvan.
Komediapläjäykset olivat sellaisia, etten muista milloin olisin nauranut niin paljon. Taisinkin jossain kohtaa mainita Anssille, että en pysty enää tältä illalta jatkamaan komedialinjalla, koska poskiin sattuu aivan liikaa.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Masterointipäivä – session viimeinen päivä
Viikko sitten illalla Nicky ja Toni saapuivat Astialle albumisessioon. Nyt oli seitsemäs eli viimeinen studiopäivä aluillaan. Aloitimme kappaleiden välisen siirtymän tekemisellä, johon tarvitsimme muutaman ääniefektin lisäksi sydämenlyöntejä. Tiesitkö, että Pink Floydin huikealla Dark Side of the Moon:illa olevat sydämenlyönnit on tehty bassorummulla? Emerson Lake & Palmerin Trilogy-albumilla se toteutettiin lähteestä riippuen myöskin joko bassorummulla tai bassolla. Koska liputan kaikessa aidon puolesta, pyysin Nickyä hyppimään ilman paitaa sykkeen nostamiseksi. Sen jälkeen asetin Neumann U67 -putkimikrofonin hänen sydämensä kohdalle ja toivoin parasta. En ollut aiemmin tällaista kokeillut.
Iloksemme mikrofoni taltioi hitaasti laskevan sykkeen juuri oikealla tavalla. Nyt pääsin työstämään automaatiot loppuun, ja puoliltapäivin oli albumin kaikkien kahdeksan kappaleen miksaukset valmiina. Seuraavaksi oli vuorossa masterointi.
Tein ensin digitaaliset master-tiedostot CD:tä ja striimauspalveluita varten. Vinyylilevyn potentiaalista saadaan välittymään paras lopputulos, kun äänen signaalitie pidetään koko matkalta analogisena eli ilman digimuunnosta. Tästä syystä leikkasin Nickyn albumin vinyylimasterin magnettinauhasta partaterällä ja työstin erilliset nauhat sekä A- että B-puolesta.
SPARS-koodi
Muistatko vielä SPARS-koodin? Olet saattanut bongata vinyylilevyn keskitarrasta kirjaimet AAA. Kun CD ilmestyi, luki niissä aluksi AAD ja lopulta DDD. Kirjaimet tarkoittavat A = analogista ja D = digitaalista. Ensimmäinen kirjain on moniraidan taltioiva media, toinen on se media mihin miksaus on taltioitu ja kolmas tarkoittaa lopputuotetta. Kasetissa ja vinyylilevyssä viimeinen kirjain on aina A, koska ne ovat analogisia formaatteja. CD:ssä ja muissa digitaalisissa äänilähteissä viimeinen kirjain on vastaavasti aina D.
Tärkein sessiosta saamani oppi on soittamisen rentous ja flow-tilan tiedostaminen. Olen kasvanut nykymaailman trendien mukana, jossa musiikista on tullut täydellisyyden hakemista, ja se fiilispohjalta soittaminen on jäänyt kokonaan taka-alalle.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
SPARS-koodi ei kuitenkaan kerro onko äänen signaalitiellä tehty digimuunnoksia. SPARS-koodi kertoo vain tallennusmedian formaatin. Astialla kelanauhasessiossa käyneet bändit haluavat musiikistaan välittyvän mahdollisimman paljon, joten voit bongata monesta tekemästäni vinyylilevystä ja c-kasetista AAASPR-merkin. Tämä merkki takaa, että äänitteen koko signaalitie on pidetty analogisena aina monistusta myöten. Tietäjät tietävät kuinka ensisijaisen tärkeää tämä on. Kun haluat oppia erottamaan äänen signaalitiehen liittyvän valtavan eron, tule kokemaan suosittu demonstraationi.
Ensimmäisestä Astia-sessiosta lähtien olen suositellut kelanauhaäänitystä kaikille, jotka haluavat antaa kuuntelijalle mahdollisimman nautinnollisen kuunteluelämyksen. Nautin myös siitä, että kaikki mitä äänitteeltä kuulet on tehty oikeasti. Musiikki pysyy aitona.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Master-nauhat
Vinyylimasterin leikattuani oli kasettimasterin vuoro. Nauhoitin vinyylimasterin Sony Metal XR TYPE IV -kasetille Nakamichi LX-3 -kasettidekillä. Nicky nautti sekä tämän, että kuuntelukopion nauhoittamisen miksauspöydän äärellä tunnelmavalaistuksessa.
Albumini kuuntelu c-kasetilta tuntuu käsittämättömän upealta! Onhan se siistiä fiilistellä aamupalan taustalla vuorotellen Pink Floydia ja omaa musiikkia. Kasetilta kuunnellessa kappaleiden kokonaisuus kuuluu vieläkin paremmin.
–Nicky Liljestrand, sooloartisti
Vaikka aikataulu saattoi ennen sessiota vaikuttaa hieman tiukalle, onnistuimme kuitenkin saamaan kaiken valmiiksi ruhtinaalliset 11 minuuttia etuajassa. Näin oli Nicky Liljestrandin debyyttialbumi tehty viikossa. Session lopuksi katsoimme edellisillan elokuvan jatko-osan eli huikean Tup-akka-lakko-leffan VHS:ltä. Aluksihan ei siinäkään rainassa ole mitään järkeä, mutta muutaman kymmenen katselukerran jälkeen on sekin silkkaa parhautta.
Nickyn albumisessiossa:
- Äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin kahdeksan kappaletta seitsemässä päivässä
- Käytettiin aitoja instrumentteja ja vahvistimia
- Ei käytetty sekuntiakaan editoimiseen vaan soitettiin ja laulettiin kaikki oikeasti
- Ei vaihdettu aitojen rumpujen tilalle soittotatsia tappavia keinotekoisia sämplejä
- Ei viritetty lauluraitoja viritystyökalulla
- Ei viritetty kieli-instrumentteja 440 Hz:iin vaan 432 Hz:iin
- Kuunneltiin 15 tuntia analogisen signaalitien musiikkia joka päivä viikon ajan
- Pidettiin hauskaa ja taltioitiin hyviä hetkiä suurella fiiliksellä
Albumi soitettiin näillä kitaroilla:
- Gibson Les Paul Custom -76
- Fender Stratocaster -70
- Martin D-28
- Martin D12-35
Albumi soitettiin näillä kitaravahvistimilla:
- Marshall Silver Jubilee
- Marshall Astoria
- Fender Twin Reverb
- Marshall JCM 800 w/TubeTone.ru -modaus
- Marshall Super Lead mk2
- Peavey 5150 mk1 w/TubeTone.ru -modaus
- Dynacord ME II H
Case study Nicky Liljestrandin albumisessio
Sydämellinen kiitos Nickylle ja Tonille huikean hienosta viikosta. Rajaton studioaika voi joskus olla hyvä, mutta aivan kuten laitteistonkin suhteen: rajoitukset lisäävät luovuutta. Miksatessani viimeistä kahden kappaleen rypästä jouduin venyttämään laitteiston, kytkennät ja teknisen osaamiseni äärimmilleen. Kyseinen miksaus oli tähän mennessä haastavin, jonka olen tehnyt. Vaikka raitoja oli vain 23, oli miksauspöydässä käytössä 48 inputtia. Automaatioajojen tallennuksia kyseiseen kahden kappaleen ryppääseen kertyi yli 40, joka on huomattavasti tavallista enemmän.
Kovasti positiivinen fiba jäi. Oli kiva vetää ja viettää mukavaa aikaa jannujen kanssa. Sinä sivussa tehtiin tosi hieno levy.
– Toni Paananen, sessiorumpali
Rajoitus myös aikataulun suhteen mahdollisti sen, ettemme jääneet hiomaan turhia vaan menimme eteenpäin aina, kun fiilis oli otossa kohdallaan. Jos lähdet tavoittelemaan täydellisyyttä, saat varmasti siihen kulumaan runsaasti aikaa, mutta tuleeko lopputuloksesta kuitenkaan paras mahdollinen? Mielestäni musiikissa fiilis on teknisyyttä tärkeämpää. On vaikea kuvitella, että vaikkapa Nirvanan levyt olisivat parempia tai menestyneempiä jos Kurtin ääni olisi vähemmän epävireinen. Tai jos hänet olisi tunetettu täydelliseen vireeseen.
Toivon, että otat Nickyn albumin haltuun vinyylilevynä tai c-kasettina. Silloin pääset nauttimaan hänen musiikistaan sellaisena kuin me siitä studiossa albumia työstäessämme nautimme. Löydät tämän ja muut Astialla tehdyt analogisen signaalitien julkaisut AAASPR-sivultamme.
Kokonaisuudessaan sessio ylitti odotukseni täysin, vaikka koitinkin lähteä siihen sellaisella mentaliteetilla, etten luo paineita tai minkäänlaisia odotuksia itselleni – asiat menee niin kuin niiden kuuluukin mennä. Tällä kertaa asiat loksahtivat paikoilleen mielestäni täydellisesti.
– Nicky Liljestrand, sooloartisti
Kiitosten paljous, kun luit case study -kirjoitukseni Nicky Liljestrandin albumisessiosta. Kun koet tekstin herättäneen sinussa ajatuksia, jaathan sen sosiaalisessa mediassa. Näin autat mahdollisimman monia pääsemään tämän vaihtoehtoisen tekotavan äärelle.
Kun olet kyllästynyt loputtomalta tuntuviin sessioihin ja lukemattomiin miksausversioihin, olet sydämellisesti tervetullut Astia-studiolle. Lähetä minulle viesti ja varaa täysanaloginen albumisessio tästä.
Astia-studio tarjoaapi täysanalogista äänityspalvelua lähes 30 vuoden kokemuksella, josta kaukaisimmat asiakkaat ovat saapuneet nauttimaan jopa 9 000 km takaa Yhdysvalloista sekä Venäjän etäisimmästä kolkasta, Vladivostokista asti.
Katso Toni Paanasen Drummer’s MY DAY episodi 24, jossa hän kertoo kokemukensa Nickyn albumisessiosta:
Katso, kuinka Nicky Liljestrandin Desert Sun -kappale miksattiin ja mitä laitteistoa siinä käytettiin:
Katso Toni Paanasen albumille päätynyt otto Nickyn kappaleesta Glow:
Lue lisää sessiokokemuksia Astialta näistä case study -kirjoituksista:
- Albumin äänitys, miksaus ja masterointi viidessä päivässä
– Case study Tuomas JK Turunen - ”Voi jestas kuinka kivaa musiikin äänittäminen voikaan olla!”
– Case study Vanguardian I Tuottajan merkitys - “Opimme kahdessa kuukaudessa enemmän kuin 5-10 vuoden aikana”
– Case study Serpico - “Tämä on ainoa tapa, jolla Erävesi äänityksiä enää tekee”
– Case study Erävesi - Jarmo Nikku: “Soundi tuntui luonnolliselta (pitkästä aikaa)”
– Case study Seniors Clearwater Revival - “Kauanko sinulla kestää äänittää ja miksata 5 biisiä?
– Case study Irvisko - “Tämä on aivan mieletön elämys, jota suosittelen suurella lämmöllä”
– Case study Carousel Full of Faces
