Albumin äänitys, miksaus ja masterointi viidessä päivässä – Case study Tuomas JK Turunen

If you like this post please share it with your friends!

Kuinka kauan edellisen albumisi tekemiseen kului aikaa äänitysten aloittamisesta siihen, kunnes masterointi oli valmis? Vielä vuonna 2015 tekemäni albumisessiot saattoivat kestää 4–9 viikkoa, ja julkaisutahti oli nopeimmillaan yksi pitkäsoitto muutaman vuoden välein. Nykyään suosin huomattavasti miellyttävämpää tekotapaa, joka mahdollistaa myös yllättävän tiheän julkaisutahdin. Tämän kirjoituksen aiheena on albumin äänitys, miksaus ja masterointi viidessä päivässä – Case study Tuomas JK Turunen.

…kelanauhalle äänittäminen erinomaisissa studio-olosuhteissa on niin paljon nopeampaa ja kivempaa kuin tietokoneen kanssa veivaaminen itsekseen. Ja tietysti se soundiero, huh huh!
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Kirjoituksen lukemisesta on hyötyä muusikolle, joka hitaan julkaisutahdin ohella on tuskastunut äänittämään albumiaan pienissä palasissa vuosien ajan. Lisäksi teksti antaa ajattelemisen aihetta niille, jotka ovat tottuneet hyväksymään miksauksen vasta kymmenien muutoskierrosten jälkeen.

Case study Tuomas JK Turunen

Albumin äänitys, miksaus ja masterointi viidessä päivässä
– Case study Tuomas JK Turunen

Tammikuussa 2022 sain ilon työstää Tuomas JK Turusen pitkäsoittoalbumin Leikki nimeltään elämä Astia-studio A:ssa viidessä päivässä sisältäen äänityksen, miksauksen ja masteroinnin. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele kyseistä sessiota, sillä saman vuoden maaliskuussa sain Tuomakselta viestin, että seuraavan levyn kappaleet olivat jo valmiina. Hän oli löytänyt luonani aivan uudenlaisen inspiraation ja halusi saapua syksyllä uuteen sessioon. Tämä kirjoitus kertoo toisesta yhdessä työstämästämme albumista, joka tehtiin syyskuussa 2022.

…tein tosi pitkään pelkkiä digiäänityksiä, kunnes 2022 tammikuussa sain tehdä albumini Astia-studiossa. Ja voin kertoa, että digiin ei ole enää paluuta.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Edellisen session tavoin varasimme pitkäsoiton äänitykseen, miksaukseen ja masterointiin neljä studiopäivää. Astia-studio A:ssa studiopäivän kesto on kymmenen tuntia. Varalla oli viides studiopäivä, joka molemmissa sessioissa päädyttiin käyttämään. Aiemman levyn työstämisessä oli mukana suurempi kokoonpano, ja Tuomas keskittyi vain laulamiseen. Tällä kertaa hän soittaisi laulun ohella myös bassoa, joten emme äänittäisi edellisen session tavoin liidilaulun levylle päätyvää ottoa pohjasoittovaiheessa. Tuomaksen mukana Astialle saapui huikea rumpali Patrik Björni sekä tiukasti lukkiutuva ja energisesti vetävä kitaristi Jukka Jänkälä.

Sessiossa oli hyvä ilmapiiri ja hyvä asenne kaikkea kohtaan. Eniten yllätti bändin tehokkuus äänityksissä.
– Jukka Jänkälä, kitara

Tuomas JK Turusen albumin pohjaraitojen nauhoitus Astia-studiolla
Jukka Jänkälä, Tuomas JK Turunen ja Patrik Björni Astia-studio A:n rumpuhuoneessa soittamassa albumin pohjaraitoja syyskuussa 2022.

Tämä oli toinen sessioni Astia-studiossa. Siellä on todella lämmin tunnelma, jossa kannustetaan toteuttamaan itseään! Olen myös ollut osallisena molempien sessioiden esituotannoissa. Esituotannot olen tehnyt yhdessä Tuomaksen, itse artistin kanssa. Tämän albumin kohdalla saatiin myös Anssi mukaan antamaan paljon hyviä vinkkejä soundimaailmaan ja sen toteuttamiseen sekä myös sovituksillisia vinkkejä ja ideoita!
– Patrik Björni, rummut

Esituotannon tärkeys

Kun päätät työstää albumin – tai minkä tahansa session – lyhyessä ajassa, on esituotanto erittäin tärkeässä roolissa. Kun tiedetään mitä tehdään, voidaan arpomisen sijaan keskittyä vetämään hyvällä energialla. Esituotantodemot auttoivat myös minua ymmärtämään sävellyksien, sanoitusten ja sovitusten ohella etenkin kappaleiden tunnetiloja hyvissä ajoin ennen nauhoitusta.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mahdollisimman pitkälle viedyn esituotannon roolia albuminauhoituksissa ei voi tarpeeksi korostaa ja alleviivata. Varsinkin, jos haluaa tehdä albumin viidessä päivässä valmiiksi asti.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Huippurumpali Simon Phillipsiä lainatakseni: virveli kannattaa aina valita kappaleen mukaan. Patrik oli tuonut hyväsaundisen setin ohella mukanaan useita virveleitä, joista hän oli ennalta valinnut jokaiseen kappaleeseen parhaiten toimivan. Lisäksi virvelikin viritettiin ilman TuneBottia kuhunkin veisuun sopivaksi. Kappaleesta riippuen Patrik käytti myös muutamia erilaisia symbaaleita ja haitsupeltejä.

Patrik Björnin virvelit Tuomas JK Turusen sessiossa
Patrik Björnin virvelit Tuomas JK Turusen sessiossa Astia-studio A:ssa syyskuussa 2022.

Olen kokenut demonstraation nyt kaksi kertaa ja jo ennen tätä viimeisintä sessiota odotin, että kuulen demonstraation toistamiseen. Se jo kertoo jotain! Huikee!
– Patrik Björni, rummut

Saapumisiltana teimme kasauksen, soundcheckin ja koeäänityksen, jonka jälkeen oli suositun demonstraationi vuoro. Vaikka Tuomas ja Patrik olivat sen jo alkuvuodesta kokeneet, halusivat he silti päästä kuulemaan sen uudelleen. Demonstraationi auttaa ymmärtämään mitä kaikkea magneettinauhalle taltioituukaan, ja samalla paljastuu myös se, miksi musiikki kuulostaa nykyään sangen usein niin kovin lattealle.

Anssin demonstraatio on uskomaton kokemus, joka kaikkien tulisi kokea. Soundiero on niin huima analogisen eduksi.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Jukka Jänkälä, Patrik Björni ja Tuomas JK Turunen Astia-studio A:n tarkkaamossa
Jukka Jänkälä, Patrik Björni ja Tuomas JK Turunen Astia-studio A:n tarkkaamossa kuuntelemassa livenä vedettyä pohjaraitaa syyskuussa 2022.

Ensimmäinen äänityspäivä

Albumin 12:sta kappaleesta kahdeksan oli bändibiisejä ja loput akustisia. Aloitimme bändirykäisyillä, joista suurin osa saatiin purkkiin ensimmäisellä otolla. Enimmillään pohjaraidasta otettiin kolme ottoa, joten se kertoo riittävästi bändin valmistautumisen tasosta. Pohjaraidasta päätettiin jättää vain rummut ja basso, eli kitarat vedettäisiin jälkiäänityksenä. Näin pääsisimme valitsemaan jokaiseen kappaleeseen parhaiten sopivan kitaran, vahvistimen ja saundin. Saimme kahdeksan biisin rummut ja bassot nauhalle viidessä ja puolessa tunnissa. Molemmat instrumentit taltioitiin kaikkiin kappaleisiin yhdellä ehellä otolla ilman jälkiäänityksiä ja muita korjailuja.

Astian rumpuhuoneessa on todella helppo soittaa ja kuuntelu on paras mitä olen kokenut!
– Patrik Björni, rummut

Saapumisillan kaapelivertailu todisti jälleen VOVOX-kaapeleiden erinomaisuuden, ja päädyimme tälläkin kertaa käyttämään VOVOX sonorus protect -instrumenttikaapeleita bassossa ja kitarassa. Kaappipiuha-vertailun voitti VOVOX excelsus drive ja vahvistimet saundasivat parhaalle VOVOX excelsus power -virtakaapelin kautta otetulla sähköllä. Tiesitkö, että Astia-studiolle myönnettiin harvinainen purum-sertifikaatti, kun vaihdoimme kaikki A-studion audiopiuhat erinomaiselle saundaaviin VOVOX-kaapeleihin? Lue lisää purum-sertifikaatista.

VOVOX-kaapeleilla tuntui olevan selkeämpi ja laajempi soundi, mutta tärkeimpänä niillä oli helpompi soittaa.
– Jukka Jänkälä, kitara

Seuraavaksi siirryimme kitaroiden pariin. Jukan työkalut äänityksiin olivat Gibsonin 335, Fender Stratocaster sekä Epiphone. Pedaalilaudasta hän käytti pääosin kompressoria ja buustia. Säröttömien saundien reverbinä toimi hänen mukanaan tuoman vahvistimen jousikaiku sekä joissain tapauksissa huonemikrofoni.

Oletko jo lukenut tämän kirjoitukseni:
Vertailu: Kuinka paljon mikrofonikaapeli vaikuttaa saundiin?

Jukka Jänkälä kitaroimassa Astia-studio A:n soittohuoneessa
Jukka Jänkälä kitaroimassa Astia-studio A:n soittohuoneessa syyskuussa 2022.

Kuinka monta kitararaitaa?

Vähimmillään kappalekohtaisia kitararaitoja oli yksi kahdella mikrofonilla taltioitu ja enimmillään neljä eri kepukkaa, joista osan taltioin yhdelle, osan stereona kahdelle raidalle. Kitaravahvistimina käytimme Jukan mukanaan tuomaa Tube Brothersin putkivahvistinta säröttömiin osioihin ja Astian suosittua Marshall JCM800 -putkinuppia särökitaroihin. Muutamassa kappaleessa erikoisempaa saundia vaatineet kohdat vedettiin 60-luvun putkiradion läpi.

Ensimmäisen päivän iltaan mennessä olimme saaneet nauhalle kaikki rummut ja bassot sekä neljän kappaleen kitarat. Koska 10 tunnin musiikin kuunteleminen ei ollut vielä riittävästi, päätimme lähteä katsastamaan Suomen Zappaksi tituleeratun Hannu Lepola Ystävineen -yhtyeen debyyttikeikkaa Kulttuuritila Nuijamieheen, jossa analogisen signaalitien äänilaitteet ja Teemu Myyryläisen miksaus takasivat erinomaisen musiikkikokemuksen. Työstin Hannu Lepola Ystävineen -yhtyeen kaksi singleä, joista ensimmäisen pääset nauttimaan Astialla kuvatun videon kera tästä.

Hannu Lepola Ystävineen
Hannu Lepola Ystävineen Kulttuuritila Nuijamiehen lavalla syyskuussa 2022. Analogisen miksauspöydän äärellä miksaaja Teemu Myyryläinen.

Keikalta palattuamme jäimme vielä reiluksi tunniksi studion olohuoneeseen hämmästelemään c-kasettien erinomaista saundia pienimuotoisen toivekonsertin muodossa.

Toinen äänityspäivä

Toinen äänityspäivä aloitettiin Jukan kitaroinnilla. Halusin taltioida Radiohiljaisuutta-kappaleen kitarasoolon kahdella mikrofonilla, sillä soolon taustalla ei ollut lainkaan rytmikitaroita. Mikrofonien asetteluhan on tunnetusti kitarasaundin kannalta erittäin tärkeää, joten tylsä tapa mikittää vahvistin olisi käyttää kahta mikkiä perinteisesti samalla etäisyydellä kaapista.

Koska tykkään rikkoa kaikki mahdolliset säännöt, päätin tehdä jotain, mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokeillut: otin toisen mikrofonin ja käänsin sen osoittamaan kitarahuoneen seinään. Vahvistimeen osoittavalla mikrofonilla taltioidun raidan panoroin vasemmalle ja seinään osoittavan oikealle. Nyt oltiin äänittämisen ytimessä ja kaikkien yllätykseksi saundi osoittautui erittäin toimivaksi. Tämä erikoisuus tulee varmasti jäämään säännölliseen käyttööni.

Oletko jo lukenut tämän kirjoitukseni:
Ethän tee tätä yleistä virhettä kitaraäänityksessä?

Radiohiljaisuutta-kappaleen kitarasoolon stereomikitys
Käyttäisitkö tällaista mikitystä? Tämä ei ole vitsi vaikka se sille saattaa näyttää. Radiohiljaisuutta-kappaleen kitarasoolon stereomikitys Astia-studio A:ssa syyskuussa 2022.

Yhden kappaleen säkeistökitarat vedimme Astian pyörivän leslie-kaiuttimen läpi. Jukan hymy kertoi riittävästi siitä, kuinka siististä hommasta oli kyse. Ennen toisen studiopäivän puoliväliä olimme saaneet kaikki albumin rummut, bassot ja kitarat purkkiin. Sitten nauhoitimme muutamaan kappaleeseen kuoro-osiot. On hämmentävää kuinka suurelle kolme miestä yhden mikrofonin ympärillä voikaan saundata.

Seuraavaksi oli vuorossa kolme akustista kappaletta. Niistä ensimmäisessä Jukka soitti akustista baritonikitaraa, joka nauhoitin kahdella Royer 121 -nauhamikrofonilla, Tuomas lauloi sekä soitti huuliharppua, ja Patrik antoi malleteilla nostatus-kohtaan hyvän säväyksen. Nuo kaikki taltioitiin yhtä aikaa ensimmäisellä otolla.

Jukka Jänkälä ja Tuomas JK Turunen Astia-studio A:ssa
Jukka Jänkälä ja Tuomas JK Turunen: kahden akustisen kitaran ja laulun yhtäaikainen taltiointi.

Toisessa kappaleessa vedettiin samalla kertaa akustinen kitara ja akustinen baritonikitara. Kolmas akkariveisu oli muuten samanlaisella setupilla, mutta soittamisen ohella Tuomas myös lauloi lopullisen lauluraidan.

10-tuntisen studiopäivän jälkeen vietimme loppuillan Astian olohuoneessa diggaillen klassikkoalbumeita vinyylilevyltä, joista haimme inspiraatiota seuraavan päivän nauhoituksiin. Levysoittimessa pyörähti muun muassa Kate Bushia, Santanaa, Michael Jacksonia ja Alice Cooperia.

Case study Tuomas JK Turunen

Kolmas äänityspäivä

Aamu alkoi perkussionauhoituksilla. Patrik soitti tamburiinia ja shakeria ennalta mietittyihin kohtiin, joista muutamiin teimme pieniä viilauksia. Tuomas lauloi ska-kappaleen liidilaulun ja soitti samalla otolla myös huuliharppusoolon, jonka jälkeen Patrik fiilisteli kapuloilla tamburiinia sekä rumpaleiden hehkuttamaa Astian Ludwig Black Beauty -virveliä ilman mattoa, sillä halusimme veisuun timbales-tyyppisiä fillejä. Ennen kuin Jukka ja Patrik lähtivät kotimatkalle, oli vuorossa vielä muutamat erikoisraidat, jotka taltioin kahdella konkkamikrofonilla.

Sitten aloitimme liidi- ja taustalaulusavotan. Tuomas veti suurimman osan albumille päätyneistä raidoista ensimmäisellä otolla ja aina sopivan paikan tullen suurella tunteen palolla. Laulumikrofonina oli tälläkin kertaa Pave Maijasen vanha Neumann U67 -putkimikrofoni 60-luvulta, johon tilasin jokin aika sitten mittatilaustyönä laadukkaan VOVOX-kaapelin mikrofonin ja virtalähteen välille. Vaan eivätkö Tuomaksen korvat väsyneet lainkaan?

Analoginen kuuntelu säästää korvia, mikä on todella hyvä asia, kun tehdään pitkää päivää studiossa minimitauoilla. Korvat eivät väsy juuri ollenkaan. Ja sen olen huomannut, että kaikki soittimet saa analogijärjestelmällä kuulumaan tai pikemminkin välittymään jotenkin enemmän aitoina. Tämä parantaa huomattavasti soitto- ja laulufiilistä.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Anssi Kippo fiilistelee lauluäänitystä Astia-studio A:n tarkkaamossa
Anssi Kippo fiilistelee Tuomaksen lauluäänitystä Astia-studio A:n tarkkaamossa Trident Vector 432 -miksauspöydän äärellä.

Osaatko unelmoida -kappale tarvitsi hieman toisenlaista lähestymiskulmaa, joten lähetin Neumann U67:lla poimimani laulusignaalin 60-luvun putkiradioon ja taltioin pelkän megafoni-tyylisen särötetyn äänen, koska hätävara- eli pelastusraidat eivät ole minun juttuni.

Vahvalla tulkinnalla vedetyt lauluäänitykset saatiin valmiiksi varttia vaille kahdeksan eli täydellisesti aikataulussa. 12 kappaletta sisältävä albumi oli nauhoitettu kolmessa 10-tuntisessa studiopäivässä. Valmistelin vielä tovin aamulla alkavaa miksausta, jonka jälkeen vetäydyimme hyvin ansaitulle lepotauolle.

Miksaus ja masterointi kahdessa päivässä

Silloin kun vielä otin tiedostoja miksattavaksi, yhden maltillisen raitamäärän omaavan kappaleen miksaukseen ja masterointiin kului yleensä yksi 10-tuntinen studiopäivä. Lisäksi miksaukseen tehtiin usein pari kolme muutoskierrosta, jonka jälkeen kappale oli valmis. Aloitin maanantaiaamuna Tuomaksen albumin miksauksen, ja tavoitteeni oli saada kaikki 12 kappaletta miksattua hieman alle kahdessa päivässä. Miten tämä voisi muka olla mahdollista?

Oletko jo lukenut tämän kirjoitukseni:
Tarkastelun alla miksaaminen – Tiesitkö tämän miksausta nopeuttavan salaisuuden?

Tuomas JK Turunen yhtyeineen – Astia-studio
Jukka Jänkälä, Patrik Björni, Tuomas JK Turunen ja Anssi Kippo Astia-studio A:n tarkkaamossa syyskuussa 2022.

Kun äänität mahdollisimman valmista saundia, ei miksatessa tarvitse alkaa luomaan mitään tyhjästä. Kun taajuudetkin ovat kunnossa, eli taajuuskorjainta ei tarvitse käyttää, on miksuuttelu sangen nopeaa. Aloitin raskaammilla kappaleilla, ja ensimmäisen miksauspäivän iltana oli viisi veisua miksattu.

Käytän miksatessa nykyään vain muutamaa kompressoria ja paria reverbiä, kuten 50-luvun mono putki EMT-140 ja 70-luvun lopun EMT/Franz 245. Viivekaiun teen Revox B77:lla, ja kun kappale tarvitsee pidempää delaytä, käytän tc:n D2:ta. Miksaukset nauhoitin tälläkin kertaa Studer A-812 1/4″ stereonauhurilla RTM SM900 -magneettinauhalle.

Muutamissa kappaleissa oli hienoa saada luvan kanssa tehdä hieman toisenlaisia ratkaisuja. Energisessä En silmiäni irti saa -rokkivedossa panoroin basson vasemmalle ja kitaran oikealle, High’n Low -veisun kolmiääniset laulut eivät ole stereokuvassa levällään vaan 60-luvun tyyliin keskellä, Amelissa laitoin kuivan liidilaulun vasemmalle ja molemmat reilusti kaiutetut taustalaulut oikealle.

Hyvän lähtösaundin tärkeys

Rumpusaundit oli äänitetty niin valmiina, etten muuttanut kappaleiden välillä balanssiakaan juuri muuten kuin rumpuhuoneen osalta. Joissain veisuissa rumpuhuone oli tälläkin kertaa jopa pelottavan lujalla.

Jälleen kerran sain muistutuksen siitä, kuinka tärkeä se lähtösoundi on!!!!!
– Patrik Björni, rummut

Tuomas hyväksyi kaikkien kappaleiden ensimmäiset versiot, joten yhdenkään biisin miksaukseen ei tehty muutoksia. Viimeisen veisun valmistuttua nauhoitimme kappaleet c-kasetille, jotta Tuomas pääsisi nauttimaan tätäkin albumia kotioloissa myös analogisen signaalitien kautta eli ilman digimuunnosta.

C-kasetti on ylivoimainen ykkönen. Kasetilta albumi välittyy just sellaisena kuin Astian sohvalla kuultuna. Yllätyin positiivisesti myös siitä, kuinka hyvältä albumi kuulostaa diginä. Ilmeisesti analogisesti äänitettynä albumi säilyttää huomattavasti paremmin sisältöään digimuunnoksen jälkeen verrattuna digiäänittämiseen.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Tiesitkö, että voit tilata tyhjiä c-kasetteja Astia-studion verkkokaupasta:
Tilaa FOX C60 c-kasetit 10 tai 100 kpl erissä

Kasettikopion tekeminen vaatii keskittymistä
Kaikkensa antanut artisti kuuntelee keskittyneesti viidennen studiopäivän iltana valmiin albuminsa kasettikopion nauhoitusta Astia-studio A:n tarkkaamossa syyskuussa 2022.

Kasetin valmistuttua Tuomas lähti kotimatkalle ja aloin siirtämään miksauksia tietokoneelle. Tiistai-iltana kello 21:30 oli masterointi valmis. Näin olimme tehneet 12 kappaletta sisältävän albumin äänityksen, miksauksen ja masteroinnin viidessä 10-tuntisessa studiopäivässä. Lisätyötunteja kertyi vain viimeiseltä päivältä yhteensä puolitoista.

Kappaleet kuulostavat erittäin tuoreelta kotikuuntelussa.
– Jukka Jänkälä, kitara

Alle puolitoista viikkoa masteroinnin valmistumisen jälkeen ensisingle Diippiin julkaistiin suoratoistopalveluissa. Kuuntele kappale tästä:

Miksi sinun kannattaisi tehdä albumi lyhyessä ajassa?

Jos julkaiset musiikkia muutaman vuoden välein, on julkaisusykli harmillisen hidas etkä jätä kovinkaan suurta musiikillista perintöä. Tuomas kertoi ensimmäisen yhteisen session aikana ymmärtäneensä, että äänitys on aina ajankuva. Siitä tulee välittyä kyseinen kappale juuri sillä hetkellä. Viikkoa aiemmin tai vuotta myöhemmin tuo hetki olisi erilainen. Mielestäni nuo ovat viisauden sanoja, sillä aivan turhaan hiomme yksittäistä lauluraitaa vuositolkulla. Se vain hyvin, hyvin harvoin siitä hinkkaamalla paranee.

Hienointa sessiossa oli bändin kanssa yhteissoitto ja lukkiutuminen. Kun onnistuu yhdessä soittamaan biisin alusta loppuun julkaisukelpoisesti nauhalle, niin sitä fiilistä on vaikea sanoin kuvailla, se täytyy itse kokea. Kerralla purkkiin vedot laulussa ja tietynlainen biisikohtainen uskallus heittäytyä oikeaan tunnelmaan olivat myös hienoja hetkiä. Esim. noihin asioihin kun pääsee kiinni, niin aina yllättyy kuinka kivaa ja palkitsevaa musiikin tekeminen onkaan.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Case study Tuomas JK Turunen
Tuomas JK Turunen, Anssi Kippo ja Jukka Jänkälä Astia-studio A:n rumpuhuoneessa vertailemassa instrumenttikaapeleita syyskuussa 2022.

Suurin osa albumilla olevista raidoista on taltioitu ensimmäisellä otolla. Koska soittajat osaavat lukkiutumisen jalon taidon, pystyimme keskittymään oikeinsoittamisen sijaan siihen kaikkein tärkeimpään eli energian ja tunnetilan välittämiseen.

Kaikista hienointa oli lämmin ja positiivinen tunnelma ja se kannustaa toteuttamaan omaa visiota parhaalla mahdollisella tavalla! Se yllätti molemmissa sessioissa, että miten soiton tunne välittyi kelanauhalta! Sitä on vaikea kuvailla sanoin!
– Patrik Björni, rummut

Yksi session riemastuttavimmista hetkistä oli, kun vedimme energistä kitararaitaa ja Jukka rämpytti perussoinnun päälle tovin seitsemännen asteen vitossointua eli kun piti soittaa A5, hän sen sijaan soittikin tahdin verran G5:sta! Mutta koska se oli vedetty niin suurella liekillä ja koska kukaan muu ei olisi moista albumille jättänyt, emme halunneet äänittää kitaraa uudestaan. Joka kerta, kun kuulen kyseisen kohdan, nostattaa se suuren hymyn suupielilleni. Teoriassa tuonkaan ei pitäisi toimia, mutta tämän albumin tavoin on sekin silkkaa parhautta.

Suosittelen kelanauhaäänitystä kaikille bändeille ja artisteille, jotka pystyvät esittämään materiaaliaan livenä. Tulen jatkossakin äänittämään musiikkiani ainoastaan kelanauhalle.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Oletko jo lukenut soittotiukkuutta käsittelevän kirjoitukseni:
“Yhteissoittomme oli tiukkaa jo aiemmin, mutta nyt mentiin vielä askel syvemmälle kohti maailmanluokan poljentoa.” – Tarkastelun alla maaginen lukkiutuminen, osa 1

Tuomas JK Turunen signeeraa Astia-studion basistien vessan seinää
Tiesitkö, että Astia-studion basistien vessa on kunnianosoitus Tavastia-klubin legendaariselle bäkkärille? Tuomas JK Turunen signeeraa basistien vessan seinää onnistuneen session päätteeksi.

Tuomas JK Turunen: Kaksi ihmistä -albumi

Tuomas JK Turusen albumi julkaistaan alustavasti vain digitaalisilla alustoilla. Toivottavasti siitä saadaan myöhemmin myös analogisen signaalitien julkaisu, jolle Astia-studio myöntää AAASPR-merkin. AAASPR takaa sinulle sen, että äänitteen koko signaalitie on analoginen, ja näin ollen saamasi musiikkielämys on erittäin sykähdyttävä. Katso lista AAASPR-sertifioiduista julkaisuista.

Haluaisin ehdottomasti tehdä enemmän kelanauhaäänityksiä, mutta tiedän kuitenkin, että työssäni suurin osa tulevista sessiosta on digi-äänityksiä! Voin suositella kelanauhaäänitystä ihan kaikille genrestä riippumatta!
– Patrik Björni, rummut

Mitä Kaksi ihmistä -albumisessiossa tehtiin:

  • Äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin 12 kappaletta viidessä päivässä
  • Soitettiin ja laulettiin suurella fiiliksellä
  • Suurin osa raidoista taltioitiin ensimmäisellä otolla
  • Pidettiin hauskaa hyvällä porukalla ja nautittiin musiikista sekä studioajalla että sen ulkopuolella

Mitä Kaksi ihmistä -albumisessiossa ei tehty:

  • Ei käytetty sekuntiakaan editoimiseen, laulujen virittämiseen viritystyökalulla, tomiraitojen putsaamiseen eikä aitojen rumpujen korvaamiseen keinotekoisilla sämpleillä
  • Ei kasattu raitoja pienistä palasista
  • Ei ripoteltu äänityksiä usean vuoden ajalle
  • Ei tehty enempää kuin yksi miksausversio jokaisesta kappaleesta

Tee kelanauhasessio Astia-studiolla

Kiitosten paljous, kun luit case study -kirjoitukseni Tuomas JK Turusen Kaksi ihmistä -albumisessiosta. Kun koet tekstin herättäneen sinussa ajatuksia, jaathan sen sosiaalisessa mediassa. Näin autat mahdollisimman monia pääsemään tämän nopeamman vaihtoehdon äärelle.

Kuinka saada hyvä tekninen suorittaminen ja oikea tunnetila samaan pakettiin nauhoitustilanteessa. Ne ovat nimittäin todella hanakoita syömään toisiaan. Se on tärkein oppi Astia-studion sessioista minulle.
– Tuomas JK Turunen, laulu, basso, huuliharppu ja akustinen kitara

Kun olet kyllästynyt loputtomalta tuntuviin sessioihin ja lukemattomiin miksausversioihin, olet sydämellisesti tervetullut Astia-studiolle kokemaan huomattavasti miellyttävämmän vaihtoehdon kanssani. Lähetä minulle viesti ja varaa täysanaloginen kelanauhasessio klikkaamalla tästä.

Case study Tuomas JK Turunen

Astia-studio tarjoaapi täysanalogista äänityspalvelua lähes 30 vuoden kokemuksella, josta kaukaisimmat asiakkaat ovat saapuneet nauttimaan jopa 9 000 km takaa Yhdysvalloista sekä Venäjän etäisimmästä kolkasta, Vladivostokista asti.

Lue lisää sessiokokemuksia Astialta näistä case study -kirjoituksista:

Kuuntele albumin toinen singleraita Mihin kaipaat, kun kaipaat kotiin:

Kirjoittaja