Onko VHS seuraava vinyyli? – Tee testi ja hämmästy
Muistatko vielä ajan, jolloin elokuvat aiheuttivat sinussa tunnereaktion? Katsoessasi kauhuelokuvia säikähdit kunnolla ja sen jälkeen yksin pimeässä oleminen pelotti niin paljon, ettei nukkumisesta tullut mitään. Tai kuinka tunteellisen elokuvan katsominen sai sinut kyynelehtimään. Mutta miksi noiden vanhojen lempielokuviesikaan katsominen ei nykyään tunnu enää miltään? Entä miksi television ja elokuvien äänenvoimakkuus pitää laittaa hämmentävän kovalle, että sanoista saa selvää? Tämän kirjoituksen myötä jaan kanssasi mielenkiintoisen löydön. Onko VHS seuraava vinyyli? – Tee testi ja hämmästy.
** Tiesitkö, että tästä kirjoituksesta julkaistiin runsaasti sitaatteja Tekniikan Maailma -lehden elokuun 2020 printtijulkaisussa sekä nettiversiossa? Lisäksi Turun Sanomat on lainannut tämän kirjoituksen tekstiä 16.7.2020 julkaistuun juttuunsa. Löydät linkit artikkeleihin Astia-studion Mediassa-sivulta, jonne pääset klikkamalla tästä. **
Onko VHS seuraava vinyyli?
– Tee testi ja hämmästy
Erikoisesta otsikosta huolimatta, tämäkin kirjoitus liittyy ääneen ja sen havainnointiin, mutta pureudutaan siihen hieman syvemmin alustuksen jälkeen.
Teinipoikana 80- ja 90-luvuilla katsoin kavereideni kanssa paljon elokuvia. Tuolloin formaattina oli Video Home System eli tutummalta nimeltään VHS ja katselulaitteena putkitelevisio. Muistan, kuinka alakouluikäisenä katsotun Painajainen Elm Streetillä -leffan jälkeen en uskaltanut kävellä kotiin, joten juoksin peloissani koko matkan niin kovaa kuin pystyin.
Kahdeksan Oscaria voittanutta Amadeus-elokuvaa katsoimme Children Of Bodom -yhtyeen esiasteen, eli Inearthedin jäsenistön kanssa. Heidän kahdella ensimmäisellä pitkäsoitolla kuulet voimakkaita viitteitä sekä elokuvaan että Mozartin musiikkiin. Onpa kosketintaiteilija Janne Wirmanin soololevyjä ja niillä olevia kappaleitakin nimetty kyseisen leffan inspiroimana.
Jostain syystä en enää nykyään tykkää katsoa elokuvia, sillä DVD:ltä ja television kautta nautittuna ne eivät ikäänkuin tempaa mukaansa. Huomaan usein leffan aikana räplääväni puhelinta tai alkavani puuhastella kaikkea muuta. Mikä minussa on vikana, kun elokuvat eivät enää aiheuta minkäänlaista tunnereaktiota? Olenko vuosien saatossa paatunut kylmäksi ja tunteettomaksi, enkä kykene keskittymään edes yhden leffan verran?
VHS-elokuvat kiskaisevat lähes poikkeuksetta katsojansa heti alkumetreistä lähtien tarinaansa mukaan.
–Ivary Vimm, “viittä vaille tohtoriksi valmistuva seppä” (LUT-yliopisto)
VHS-vertailu
Olen aiemmin kertonut sinulle tekeväni A/B-vertailua kaikkien asioiden suhteen. Tämä on johdattanut minut huomattavasti paremman kahvin, musiikin kuunteluformaatin, äänittämisen ja monen muun huikean hienon asian äärelle. Mielestäni elämä on aivan liian lyhyt haaskattavaksi minkään huonon asian parissa, joten myös elokuvat herättivät mielenkiintoni vertailun suhteen.
Olen osallistunut melko moneen Anjoviksen demonstraatioon aiheesta digital vs analog. Ovat aina mielenkiintoisia, mutta varsinkin viimeisimmän täydennyskurssin VHS-osuus avarsi maailmaa todella paljon.
–Veli-Matti “Masa” Maijanen, basisti / Hector / Broadcast / Hoedown / Hell of a Band
Kytkin vanhan videonauhurini taulutelevisioon ja kaivoin varaston perukoilta muutamia lempielokuviani VHS-kasettien muodossa. Suureksi yllätyksekseni eroa DVD-leffoihin saati televisiokanavien antiin ei kuitenkaan ollut. Olin yhdistänyt nauhurin scart-kaapelilla televisioon, jonka kautta siis kulkivat sekä kuva että ääni. Taulutelevisio tosin muuntaa molemmat digitaaliseksi, joten ei ihme, ettei äänen suhteen mitään eroa ollut havaittavissa.
Vasta kun älysin kytkeä äänet videonauhurin takaa RCA-ulostulosta suoraan Yamahan stereovahvistimeen ja ohittaa sen digipiirin Pure Direct -napilla, alkoi tapahtumaan! Aivan kuten vinyylilevyjä käsittelevässä kirjoituksessani, jolla on jo yli tuhat jakoa sosiaalisessa mediassa, totesin; tietyt kriteerit täyttävä ääni tulee ulos kaiuttimesta ja kirjaimellisesti osuu kuulijaan. Tämä on se “lämpö”, josta monet puhuvat ja se ei tapahdu vain vinyylien sekä c-kasettien, vaan näemmä myös VHS:ien kohdalla.
Tuli ipanoiden kanssa katsottua Die Hard ja heti seuraavana iltana ison Arskan Commando VHS:ltä. Lapset istuivat, kuin tatti molempien leffojen ajan sohvalla. Ei edes vessataukoja pidetty. Normaalisti räveltävät puhelimia ja kalkattavat jos jonkinlaisia juttuja, mutta ei VHS-leffojen aikana.
–Tero Haiko, elokuva- ja vinyyliharrastaja
Tiedätkö sen tunteen, kun joudut laittamaan television äänet kovalle saadaksesi jopa kotimaisesta puheesta selvää? Todellisuudessa kuulossasi ei ole mitään vikaa, sillä kuten demonstraatiossani esittelen; syy on nykyisessä digitaalisessa äänessä. Analogisen signaalitien vinyylilevyiltä ja c-kaseteilta saa sanoista helposti selvää ja sama tapahtuu myös VHS-elokuvissa. Videokasetin ääniraita voi näyttää paperilla speksien puolesta surkealle, mutta se pesee nykyformaatit selkeydessä sekä tunteen ja ilmeen välittämisessä 100–0.
Vieläkin erikoisemmaksi havainnon tekee se, että videonauhoilta ääni tulee huomattavasti lähemmäs kuin vinyylilevyiltä ja c-kaseteilta. Jos taas vastaavasti kytket äänet taulutelevisioon, digitaaliseen vahvistimeen tai digiprosessointia omaaviin aktiivipurkkeihin, jää ääni kaiuttimeen eikä ympäröi sinua. Ero on huomattavasti suurempi, kuin uskallat kuvitella ja siksi VHS-ääniraita on nykyisin osana suosittua demonstraatiotani.
Kauhuelokuvakerho kokoontuu
Esittelin löytöni paikallisen yliopiston tutkijatohtorille sekä tulevalle tohtorille, jotka molemmat ovat jo teininä olleet kaltaisiani leffafriikkejä. Toinen heistä oli itse asiassa aikanaan taistelemassa elokuvasensuuria vastaan ja onnistui jopa voittamaan! Häntä oli kiittäminen, kun saimme vihdoin katsoa leikkaamattomia elokuvia myös Suomessa.
Olen nähnyt legendaarisen Manaajan kymmeniä kertoja, mutta VHS:ltä se tuntui huomattavasti DVD:tä väkevämmältä. Lankapuhelin tuntui soivan samassa huoneessa ja oven koputtaminenkin sai pulssini nousemaan. Aikoihin ei ole elokuvat tuntuneet samalta, kuin VHS:ltä katsottuna.
–Tommi Tuhkala, kauhuelokuvien ystävä
Kokoonnumme heidän kanssaan säännöllisesti katsomaan vanhoja kauhuelokuvia VHS-nauhoilta ja pitkästä aikaa ne todellakin pelottavat. On huikeaa, kuinka vaikkapa Evil Dead ei 90-luvun lopun jälkeen ollut tuntunut miltään, vaikka olin sen useita kertoja katsonut DVD:ltä ja ties mistä muista digiformaateista. Aionkin jatkossa demonstroida vinyylilevyjen ohella myös elokuvaformaattien valtavia eroja luokseni saapuville muusikoille.
…nostalgiset muistot, asenne ”ennen tehtiin kaikki paremmin” ja hyvä seura kauhuelokuvakerhossa vääristävät hieman objektiivisuutta ja vaikuttavat elokuvakokemukseen, mutta elokuvien suurkuluttajana uskallan väittää, että VHS-elokuvissa on jotain ”taikaa”, mikä nimensä mukaisesti (elokuva/elävät kuvat) saa kuvat ja tarinan elämään.
–Ivary Vimm, “viittä vaille tohtoriksi valmistuva seppä” (LUT-yliopisto)
Aikanaan bändit tykkäsivät katsoa elokuvia lähes joka ilta session aikana ja usein vietimme vapaapäivät VHS:ien parissa. Nykyään muusikot eivät studiossa ollessaan katso elokuvia, vaikka lähes kaikki maailman leffat ovat vain napin painalluksen päässä. Jotain lienee muuttunut.
Tosin, VHS:n paluun myötä katsomme nykyään taas elokuvia sekä vanhoja keikkatallenteita monena iltana viikossa ja poikkeuksetta luonani käyvät bändit ihmettelevät niiden aiheuttamia voimakkaita tunnereaktioita. Lisäksi monet heistä kertovat koskettavan elokuvan jälkeen nukkuvansa normaalia paremmin.
Entäpä muut, kuin kauhuleffat?
Yksi lempielokuvistani on Ang Leen huikea neljän Oscarin voittaja Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme vuodelta 2000. Olen nähnyt sen toistakymmentä kertaa ja yleensä loppukohtauksen aikana silmäkulmastani valuu kyynel tahi joskus jopa kaksi.
Kun intouduin asiaa testaamaan, katsoin tyttöystäväni kanssa kyseisen elokuvan analogiäänillä VHS:ltä, jolta sen aikanaan ensi kerran näin. Hämmästykseni oli valtava! Pillahdin kolmesti leffan aikana itkemään ja loppukohtauksen jälkeen tulvaportit niin sanotusti aukesivat kunnolla. Kesti useita minuutteja, että kykenin puhumaan. Onneksi tälläkään kertaa ei tyttöystäväni lisäksi ollut ketään näkemässä. Olisi hieman voinut hävettää moinen tunteenpurkaus…
VHS-nauhalta analogisen signaalitien äänillä olet automaattisesti kohtauksen keskellä, etkä tarvitse surround-kaiuttimia. Kaksi kaiutinta riittää siihen, että analogisen signaalitien ääni lähes taianomaisesti ympäröi sinut.
VHS on vaan kaikkinensa täydellinen elämys. Ota kassu kansista ja imauta pesään…kohinaa…mainokset…leffa. Odottamisen arvo, jännitys. Pikku väpätys ei haittaa…päinvastoin. Lämmin kuva ja lämmin soundi. Paluu hetkeen, kun kaikki oli arvokasta ja haluttua. VHS.
–Erno Salmela, “Metallicaakin tutkinut tohtori” (LUT-yliopisto)
Hetkinen, siis milloinkas surround-kaiuttimet alkoivat tehdä laajemmalti tuloaan? Aivan niin, DVD-aikakaudella. Ja tämä DVD:hän on digitaalinen, joten kaksi kaiutinta ei enää riittänyt. Frank Drebinin sanoin: “Ymmärrän.”
Voit viedä asiat sfääriin, kuten minä ja hankkia 80 kiloa painavan vanhan järkälemäisen kuvaputkitelkkarin. Havaintoihin perustuen kuvaputkitelevision katsominen ei rasita silmiä ja yliopiston matematiikanopettaja kertoikin, ettei VHS-formaatin kuvassa ole lainkaan teräviä reunoja. DVD:t, Blu-ray:t ja muut teräväpiirtoformaatit taas jo nimensäkin puolesta perustuvat juurikin kuvan terävyyteen. Opettajan mukaan silmämme hakeutuvat poikkeuksetta teräviin reunoihin ja kun niitä on paljon, kuormittaa jatkuva havainnointi aivojamme.
VHS-elokuvaa etenkin putkitelevisiosta katsoessa silmä kirjaimellisesti lepää. Kuva näyttää pehmeälle ja sitä on miellyttävä katsoa, eivätkä silmät tunnu rasittuvan läheskään niin paljon, kuin teräväpiirron kohdalla. Putkitelkkarista katsotun VHS-leffan jälkeen ei tee mieli katsoa latteaa ja kaksiulotteisen tuntuista taulutelevision kuvaa.
Näin voit tehdä testin kotona
Voidaksesi kokea sykähdyttävän elokuvanautinnon suht helposti kotonasi, listasin sinulle tarvitsemasi asiat:
- Toimiva VHS-nauhuri
- Taulu- tai putkitelevisio
- Scart-johto ja kaksi RCA-kaapelia
- Stereovahvistin, jossa ei ole digitaalisia piirejä tai vaihtoehtoisesti toiminto, jolla digipiirit ohitetaan (Pure Direct tai vastaava)
- VHS Media Care -puhdistuskasetti
- VHS-elokuvia
Kytke videot scart-johdolla televisioon. Taulutelevision kanssa tarvitset erillisen analogisen vahvistimen, kun taas putkitelevision kohdalla voit halutessasi käyttää sisäänrakennettuja kaiuttimia. Kytke äänet videonauhurin takaa “audio out” -ulostulosta RCA-kaapeleilla vahvistimeen.
Huomioithan, että jotkut videonauhurit ovat valitettavasti ääniformaattia mono eli ne toistavat vain yksikanavaääntä. On myös nauhureita, joissa ei ole Hi-Fi-ääntä, jolloin ääniraita jää etäiseksi ja kokemus valjuksi. Suosittelemani videot, jotka toistavat hyvälaatuista stereoääntä on merkitty selkeästi videoiden etupaneeliin tekstillä “Hi-Fi” tai “Nicam”. Ohita vahvistimesi mahdollinen digipiiri (Yamahassa Pure Direct -toiminto) ja nauti elokuvasta. Vältä digitaalisia vahvistimia ja niissä olevaa digiprosessointia, sillä ne kadottavat äänestä yllättävän paljon.
Jotta voit nauttia hyvästä elokuvakokemuksesta, on soittimesta pidettävää hyvää huolta. Pitkään käyttämättömänä olleessa videonauhurissa kannattaa pyöräyttää VHS-puhdistuskasetti. Se avulla pääset eroon ääni- ja kuvapäihin kertyneestä pölystä sekä liasta ja estät nauhaa vaurioitumasta. Likainen nauhuri heikentää äänen ja kuvan laatua, mutta toisaalta vaurioitunutta nauhaa ei enää puhdistaminenkaan pelasta. Alan ammattilainen taas irroittaa kopan ja käy omalla vastuulla kaikki nauhan kanssa kosketuksissa olevat metalliosat erikseen läpi isopropyylialkoholilla ja pumpulipuikolla.
Itse kuitenkin puhdistan studion videot VHS Media Care -puhdistuskasetilla 30 käyttötunnin välein tai noin kerran kuukaudessa. Osta lämpimästi suosittelemani VHS Media Care -puhdistuskasetti tästä.
Keikkatallenteet ja musiikkivideot VHS:ltä
Keikkatallenteet ovat mielestäni täyttä parhautta VHS:ltä nautittuna. Hassuna sivuhuomautuksena voit selkeästi havaita äänen tulemisen ulos kaiuttimista myös 90-luvulla julkaistujen musiikki-DVD:iden kohdalla. Tänä päivänä tehdyt DVD:t eivät moista ilmiötä aiheuta ja ääni jää kaiuttimen sisään. Mikäli olet käynyt demonstraatiossani, osaat tämän eron jo helposti havaita.
Myös keikat ja musiikkivideot kuulostavat VHS:ltä huomattavasti DVD-versioita paremmalle.
–Tommi Tuhkala, kauhuelokuvien ystävä
Oli suuri ilo katsoa pitkän linjan ykkösrivin muusikoiden kanssa vanhaa Pink Floydin keikkatallennetta. He eivät selvästikään olleet pitkään aikaan kokeneet mitään vastaavaa ja tunnelma studion olohuoneessa oli hyvällä tavalla lähes yhtä harras, kuin herätyskokouksessa konsanaan.
Vuosien saatossa olemme tyytyneet hitaasti heikentyvään äänenlaatuun, joka nykyisellään on vain varjo siitä, mitä se joskus oli. Onneksi voimme analogisen signaalitien avulla nauttia musiikin sykähdyttävyydestä ja tunteikkuudesta vinyylien sekä c-kasettien ohella myös VHS-nauhoilta.
Onko VHS-formaatti elokuvien pelastus?
Mielestäni ei. Testiemme perusteella nykyään jotain hyvin oleellista katoaa äänestä ensimmäisessä A/D-muunnoksessa ja sen jälkeen sitä ei ainakaan kovin helposti saada elvytettyä takaisin. Nykyelokuvien siirto VHS:lle on mielestäni yhtä turhaa, kuin tietokoneäänityksen laittaminen vinyylille tai c-kasetille. Tarkoitan tällä sitä, ettei äänestä kadonnut informaatio kuitenkaan palaa, ja käytät vain hankalaa formaattia ilman laadullista hyötyä. Tarkkakorvainen havaitsee tämän eron helposti ja se on huomattavasti suurempi, kuin moni uskaltaa kuvitellakaan.
Elokuvamaailmassa analogisen filmin merkitys on huomattu jo jokin aika sitten, ja monet Oscar-voittajaleffoista sekä suurista tv-sarjoista kuvataan nykyään filmille. Vaan mikäs järki siinä on, kun se lopulta kuitenkin päätyy digitaaliseen muotoon?
Tässä pätevät samat lait, kuin musiikissakin. Kelanauhalle taltioituna musiikistasi välittyy huomattavasti enemmän sävyjä ja tunnetta, vaikka kuuntelisit kappaletta huonolaatuisena MP3:sena netissä. Samaisesta syystä elokuvayhtiöt ovat valmiita sijoittamaan satoja tuhansia siihen, että leffa kuvataan filmille lopputuotteen kuitenkin ollessa digitaalinen.
Se elokuvateatteri, joka ensimmäisenä ottaa kopin ja alkaa näyttää klassikkoleffoja vanhoilta filmikeloilta täysin analogisen signaalitien äänillä, tulee menestymään. Jok’ikinen meistä huomaa nämä valtavat erot. Kyse ei todellakaan ole mistään pienistä sävyistä, vaan ero on niin järisyttävän suuri, että kerran sen koettuasi et pysty palaamaan digiformaattien pariin.
VHS-elokuvissa on sitä jotain, mitä nykyisin kohtaa enää ani harvoin. Ihon kananlihalle saava äänimaailma, loistava tarinnankerrontataito ja kekseliäät kuvakulmat tarjoavat elämyksellisen kokemuksen yhä uudelleen ja uudelleen.
–Ivary Vimm, “viittä vaille tohtoriksi valmistuva seppä” (LUT-yliopisto)
Lue lisää analogisen ja digitaalisen äänen eroista:
Arvokkaat VHS-kasetit
Tiesitkö, että jotkut VHS-elokuvat voivat olla hyvinkin arvokkaita? Kotimaisilla markkinoilla arvokkaimpia ovat isokoppaiset Fix-nauhat. Fix tarkoittaa Finnish ex-rental eli entistä vuokrakasettia, joka on julkaistu ennen 1.1.1988 voimaan tullutta videolakia.
Yhden kasetin hinta voi helposti olla useita satoja euroja. Esimerkiksi Tähtien sota -saagan ensimmäiset kolme osaa eli episodit IV, V ja VI ovat kirjoitushetkellä kukin noin parin sadan euron arvoisia, mutta vain siinä tapauksessa, että kyseessä on Fix-julkaisu. Myöhemmät versiot pyörivät vain kympin kantturoissa, ja silloinkin hinta sisältää alkuperäisen trilogian kaikki kolme kasettia.
Onko VHS seuraava vinyyli?
VHS-elokuvat ovat palauttaneet intoni leffojen katselemiseen ja olen saanut sytyttää tämän liekin jo lukuisille muillekin. Toivon sydämestäni, että kokeilet tässä kirjoituksessa kertomiani asioita. Huomaat eron varmasti, kun pidät äänen signaalitien täysin analogisena. Analoginen signaalitie on elokuvienkin suhteen se kaikkein tärkein asia.
Se “taika” on noissa VHS-filmeissä sama, kuin analogisissa äänitteissä. Se on jotenkin läsnä ja sitoo/vetää puoleensa… Helkkarin vaikea selittää, mut helkkarin selkeä kokemus.
–Tero Haiko, elokuva- ja vinyyliharrastaja
Tämän ammoisen formaatin paluusta kielivät myös Facebook-ryhmät, kuten Videonauhan venyttäjät, VHS-kirppis ja monet muut vastaavat.
Seuraava väite on varmasti täysin naurettava sellaiselle, joka ei ole formaattien vertailua kuullut; mielestäni VHS-elokuvat ovat seuraava vinyyli. Poikkeuksetta jokainen, joka on formaattien välisen demonstraationi kuullut, kaivaa VHS-nauhurin varastosta ja alkaa nauttimaan lempileffojaan huomattavasti muita formaatteja sykähdyttävämmin.
Näillä lentotunneilla on tullut kuunneltua jos jonkinlaista stereo/monikanava-settiä putkimankasta usean sadan tonnin laitteisiin. Enää harvoin kokee jotain todella uutta. Analogi-digi -vertailu oli odotusten mukainen, mutta VHS:n ääni lennätti sananmukaisesti perseelleen! Eihän tämä nyt voi olla totta!!!?? Kiitos Anssin, paluumatkalla hamstrailin ihmisten nurkista useamman sata VHS-nauhaa…
– Armo, manageri/Carousel Full of Faces
Kiitos, kun sain jakaa kanssasi nämä erikoiset elokuviin ja etenkin niiden ääniraitaan liittyvät löytöni. Kun koet kirjoituksestani olleen sinulle hyötyä, jaathan sen sosiaalisessa mediassa. Näin autat mahdollisimman monia pääsemään tämän tärkeän informaation äärelle.
Kun haluat oppia tunnistamaan analogisen ja digitaalisen signaalitien äänen, laita minulle yksityisviestiä klikkaamalla tästä, niin jatketaan keskustelua. Kiitosten paljous ja kaikkea Hyvää!
Astia-studio tarjoaapi täysanalogista äänityspalvelua lähes 30 vuoden kokemuksella, josta kaukaisimmat asiakkaat ovat saapuneet nauttimaan jopa 9 000 km takaa Yhdysvalloista sekä Venäjän etäisimmästä kolkasta, Vladivostokista asti.
22/08/2020 @ 2:17 pm
Tuo Yamaha vahvistin toistaa reilusti yli korvan kuuloalueen 20-20kHz. Digi ääni taas rajoitetaan jyrkkäreunaisella alipäästösuodattimella puoleen näytteenottotaajuudesta (sampling rate).
Vaikka korva ei suoraan kuulekaan yliääniä 20kHz yläpuolella, ne ovat kuitenkin siellä läsnä. Ja siten muokkaavat myös sitä kuuloalueen ääntä, antaen sille “analogisen soundin”. Digi äänestä ei tule mitään läpi päästöalueen ulkopuolelta.
22/08/2020 @ 2:31 pm
Päivän Hyvyyttä Pekka ja kiitoksia loistavasta kommentista. Vielä 70-luvulla markkinoitiin kotistereovahvistimia kertomalla, että niiden taajuusvaste ulottuu esimerkiksi 60 kHz asti.
Tämän päivän digiääni on vain varjo siitä, mitä se on joskus ollut ja siitä saamme kiittää sähköverkossa esiintyvää laadullista häiriötä, joka päivä päivältä van paheneepi.
Mukavaa viikonloppua ja kaikkea Hyvää! ??
20/09/2020 @ 3:05 pm
Täytyy kyllä sanoa että nämä Anssin havainnot pitää täysin paikkansa,olimme tuossa taannoin kesällä Astialla tekemässä äänityksiä ja session jälkeen Anssi ehdottikin leffan katsomista perinteiseltä vhs:ltä,tämä kokemus avasi silloin aistit taas ihan uusiin sfääreihin,se oli suorastaan hämmentävä kokemus digiajan keskellä.
Tästä innostuneena kotona kaivoinkin vanhan hifinauhurin esiin ja piuhat kiinni laitteisiin,ja eikun katsomaan leffaa vhs:ltä,hämmästys oli edelleen suuri,onko joskus äänet kuulostaneet tällaiselta,puheesta saa selvää ja se tunne oikeasti välittyy sieltä mitä tekijät ovat tarkoittaneetkin tapahtuvan,tätä ei vain voi kokea digitaalista formaattia käyttämällä,senkin olen saanut todistaa itselleni.
Teini-ikäinen tytärkin on nykyään todella innostunut katsomaan leffoja,suorastaan kyselee että katsotaanko jotakin,tämä on jo itsessään hämmentävää kun nykynuoret on kasvaneet kännykkä käteen kiinni ja kuitenkin koko elokuvan ajan laitteet pysyvät pöydällä ja oikeasti keskitytään siihen elokuvan seuraamiseen,todella vakuuttavaa,mistä tämä kaikki johtuu,toivotaan että joku viisas keksii vielä vastauksen.
16/05/2021 @ 1:29 pm
Pistää miettimään minkäköhänlainen D-VHS olisi ollut jos se olis markkinoille päässyt kunnolla ja hyväksytty. Ja mikäli sekin olisi ollut täysin analoginen viritelmä sehän olisi sopinut etenkin vanhoille elokuville hienosti. (HD tarkkuuden VHS, kivaa.) Kerran kavereiden kanssa mietittiin sellaista että millainenkohan kuvaputkinäytöllinen kännykkä olisi. Painavampi ainakin.
Jonkin verran täytyy antaa nauhaformaatille tunnustusta siitä että sen avulla pystyy muistelemaan paremmin sitä miltä kanavat ennen näytti. Itsellä kun on vain muutama televisiotallennenauha joita kuvaputkelta on tiirailtu tietenkin, ja internetin sisältä monet hämäryydet onkin juuri VHS-tallenteilta napattuja. Ja nauhat halutaan tietenkin hävittää kokonaan.
Toinen asia joka häiritsee on se että sanovat että VHS-versiot olisivat 100% ajasta reunaleikattu. Näin ei tietenkään ole. Osassa näemme itse asiassa liikaakin. Ja kirjeluukku -nauhoja oli etenkin formaatin loppuaikoina paljon, tosin oli niitä joitakin jo aiemmin. (Tämä päti osittain myös televisiolähetyksiin, niissäkin oli näitä että näemme liikaa. Tiedä sitten miten nykyään, vieläkö niitä muunnellaan?)
Tästä pääsemme siihen että eri versiot ja muu hämäryys pitää nauhoilla ainakin jotain arvoa minusta. Esimerkkinä omistan tällä hetkellä kaikki pohjoismaiset eräät DVD-julkaisut. Nostan esiin Lättäjalka -sarjan ensimmäisen elokuvan. Se on tullut DVD-painoksesta katsottua ja erään kerran sain ilmaiseksi erään VHS-painoksen. Olihan se nauhaltakin kiva kokemus. Huomio kiinnittyi ensin siihen että hei, tässähän on kuvasuhde kuten teattereissa, kirjeluukutettuna. Sitten siihen että kaikki kuvamasterin tekstit on Englanniksi (DVD-painoksessa Italialainen kuvamasteri) jossa on tietyt erot lopputekstien kannalta. Myöhemmin verraten kumpaakin selvisi nauhassa ei ääni “nyi” yhtään kuten DVD-painoksessa kahdessa kohtaa jostain syystä. Lisäksi nauhalla on eräässä kohtaa dialogi joka puuttuu DVD:ltä ja toisin päin. Vähän se harmittaa että nauha ei ole leikkaamaton, tappelua on leikelty. En osaa sanoa kumpi on parempi, DVD-painoksessa ääni on harvinaisesti tekniselle kaksikanavaäänelle jopa niinkin suuri kuin 384 kbp/s, yleensä olen nähnyt 192 kbp/s tasoa, joskus jopa 224 kbp/s, yhden kerran nähnyt 160 kbp/s (tätähän voi osittain verrata MP3 formaattin ja CD formaattiin bittivirran kannalta, eikös).
Sitten tosiaan se että hyvillä laitteilla saa laadukasta menoa niin kuin artikkelissakin vihjataan. Syy analogisen menon hylkäämiseen lienee vain se että katsotaan roskaa huonolla laitteistolla. Digitaalisessa menee hermo usein siihen että mono-sisältö laitetaan teknisesti stereoksi, jolloin on mahdollista että laatu huononee. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin 128 kbp/s monoääni on laadukkaampi kuin 192 kbp/s stereoääni sillä virta ymmärtääkseni jaetaan kanavien kesken. Sitten on niitä joissa elokuvan alkuperäinen äänimiksaus on kiekolla hyvä, sitten 5.1 miksaus on digitaalinen ja kuiskauksellinen josta ei oikein tahdo ottaa selvää. Tiedä sitten vaikuttaako tähänkin myös se että tauluissa on huonot kaiuttimet, joka on todettu myös erään kaverini isän toimesta. Eivät taida pahemmin sopia muulle kun tietynlaiselle puheelle. Verraten omaan kuvaputkeeni niin siinä on yksi kaiutin, mutta se hyvä kaiutin se. Useampaa putkitelkkaria käyttäneenä niissä on ollu yleensä ihan hyvät kaiuttimet, tauluissa puuttuu tunnelma täysin kaiutinten erilaisuuden takia.
Loppuun haluan mainita että ärsyttää se uusissa julkaisuissa kun vanhoista elokuvista ei anneta alkuperäistä ääniraitaa vaan joku 5.1 jossa pahimmillaan on jotain muunnoksia pitää aina olla. Tätä ei saa käsittää väärin, mutta itse olen sitä mieltä että ellei jokin ole jotain muuta, ei siitä kannata tehdä jotain muuta. Siinä en näe ongelmaa että löytyy ne miljoona monikanavaa valmiiksi, mutta ellei alunperin ole kuin yksikanavamiksaus, ei sitä pidä ruveta muuttelemaan. Erään Boot Hill nimisen elokuvan CCV:n julkaisu oli niin pakatun digitaalisen äänen kuuloinen että se häiritsi katselua. SoulMedian kiekko onkin sitten äänen suhteen semi-loistava, hieno monoääniraita bassoineen. Vaikka teknisesti se stereo onkin. Ja muistaakseni 384 kbp/s. Kuva tosin on HUONO. CCV:n 5.1 on 448 kbp/s ja 2.0 on myös 384 kbp/s, mutta kun se pohjautuu 5.1 raitaan on siinä myös samat ongelmat.
Näin kirpputorilla pari päivää ennen tämän kirjoittamista remasteroidun CD-version albumista jonka alkuperäinen wanhempi CD minulla jo on. En ottanut, vaikka kiinnosti kyllä miten ovat sen sotkeneet ja vertailla.
Tulipa pitkä teksti. Noh kun kiinnostavaa settiä on niin siitä suoltaa tekstiä. Mikäli joku on täällä asti niin onnittelut sinne. Epätäydellisen täydellinen analogisuus kunniaan.