Eikö musiikki aiheuta sinussakaan tunnereaktiota?

If you like this post please share it with your friends!

Muistatko vielä miten kuuntelit juuri ostamaasi albumia keskittyneesti ja tauotta? Puhelinta ei näplätty, sillä musiikki vei mukanaan kokonaisvaltaisesti. Ainoa asia, jota kuuntelemisen aikana saatettiin tutkailla oli kansitaide ja sen symboliikka sanoituksineen. Mutta milloin olet viimeeksi kuunnellut musiikkia unohtaen kaiken muun? Eikö musiikki aiheuta sinussakaan tunnereaktiota? Toivon, että kirjoitukseni auttaa sinutkin löytämään musiikista nauttimisen uudelleen.

Eikö musiikki aiheuta sinussakaan tunnereaktiota?

Jos kuulut Astia-studion sisäpiiriin tai olet lukenut aiempia kirjoituksiani, muistanet etten 15 vuoteen kyennyt kuuntelemaan musiikkia tarkkaamon ulkopuolella. Tuo itselleni kerran se kaikkein rakkain asia oli menettänyt merkityksensä, eikä enää aiheuttanut minkäänlaista tunnereaktiota.

Jopa teinivuosien lempialbumit olivat kadottaneet sykähdyttävän otteensa ja ihmettelin usein, miten olinkaan voinut diggailla niin lattean kuuloista musiikkia. Jo parinkymmenen sekunnin kuuntelu oli usein liikaa, sillä mikään ei enää tuntunut miltään.

Kuulostaako tämä tutulle?

On mahtavaa, että saan nyt jakaa kanssasi avaimet kadonneen kipinän palauttamiseen. Tämä yksinkertainen muutos sai kohdallani aikaan valtavan parannuksen ja palautti kauan kadoksissa olleen musiikin kuuntelemisen ilon.

Kylmiä väreitä ja kosteat silmät

Aina sopivan tiheästi tulee uutisissa vastaan tutkimus, joka julistaapi: “Jos ihosi menee kananlihalle musiikkia kunnellessasi, on aivojesi rakenne erityislaatuinen“. Tämä pitää tietyiltä osin paikkansa, mutta tulos voi olla hyvinkin erilainen formaatista riippuen. Tuon asian suhteen et nimittäin välttämättä olekaan niin erityinen… 

Reilut kolme vuotta sitten olimme juuri hankkineet vinyylisoittimen ja ilahdutin tyttöystävääni ostamalla hänelle synttärilahjaksi ison kasan klassikkovinyyleitä. Levyjen seassa oli mm. Dire Straits -yhtyeen huikea Brothers In Arms -albumi. Raahasin hänet kuunteluhuoneeseen ja lupasin soittaa yhden kaikkien aikojen hienoimmista kappaleista, viitaten kyseisen levyn nimikkoraitaan. Olimmehan sen kuulleet kymmeniä kertoja aiemminkin, muttemme koskaan vinyyliltä.

Brothers In Arms -kappaleen soidessa tein sangen erikoisen havainnon; kylmien väreiden lisäksi silmästäni vierähti kyynel ja vieläpä kahteen kertaan! Olin aivan hämmentynyt. Tokihan tunsin kappaleen ulkoa ja tiesin sen olevan erinomainen, mutten kuitenkaan osannut odottaa noin voimakasta tunnereaktiota. Tämä oli juuri se, mitä musiikki ei ollut lähes 15 vuoteen juurikaan aiheuttanut.

Klassikkoalbumeiden surkeus

Minulla ei koskaan ollut isoveljeä saati isää opastamassa klassikkoalbumeidenkaan maailmaan. Inspiroiduin ottamaan Led Zeppelinin, Pink Floydin, The Rolling Stonesin ja Jimi Hendrixin levyt ensi kertaa haltuun vasta kymmenisen vuotta sitten. Kuuntelumediaksi valikoitui näppärä ja helppokäyttöinen Spotify. Yllättäen ensimmäinen reaktioni oli: “Kaameaa sontaa! Kuinka kukaan voi pitää näin epävireistä vanhojen pappojen bluesia klassikkomusiikkina?!?”.

Olin pöyristynyt ja ainoa tunne, jonka klassikoiksi tituleerattujen albumien musiikki minussa sai aikaan oli kiukku. Nimittäin kiukku siitä, että moista sontaa pidettiin klassikkoina! Olisivat antaneet raitansa minulle editoitavaksi, niin olisi edes ollut asiat vireessä ja rytmit kohdallaan.

Vaan äläpä vielä kiroa minua syvälle manalan syövereihin. Ainoa puolustukseni on, etten vielä tuolloin tiennyt asioiden oikeaa tolaa. Olin vain iloinen siitä, etten ollut haaskannut enempää aikaa moisten surkeuksien kuuntelemiseen.

Pink Floyd: Dark Side of the Moon

En siis ollut kuunnellut 15 vuoteen musiikkia tarkkaamon ulkopuolella. Vinyylikärpäsen puraistua tuo asia muuttui täysin. Nyt kuuntelemme bändien kanssa aamiaisen taustalla yhden vinyylin, lounaan taustalla puolitoista albumia ja illalla 10-tuntisen työpäivän jälkeen vielä ainakin yhden.

Mainio kitaristiystäväni Matti Hovi saapui Astialle kelanauhasessioon ja toi lahjaksi Pink Floyd -yhtyeen vuonna -73 julkaistun legendaarisen Dark Side of the Moon -albumin vinyylipainoksen vuodelta -77. Molemmat julisteet sekä toinen tarra olivat erinomaisessa kunnossa ja itse levykin näytti täysin naarmuttomalta.

Ensimmäisen sessiopäivän jälkeen linnoittauduimme studion olohuoneen sohvalle lahjalevyä kuuntelemaan. En ollut järin innoissani, koska olinhan albumin jo digitaalisesta äänilähteestä kuullut ja se ei ollut vakuuttanut minua lainkaan. Yllätykseni olikin valtava, kun levy ei kuulostanut lainkaan samalle, kuin Spotifystä kuunnellessani!

Dark Side of the Moon Billboard 200 -listalla

Tiesitkö sinä, että kyseinen albumi vietti julkaisustaan lähtien 741 viikkoa Yhdysvaltojen Billboard 200 -listalla? Siis tauotta eli joka viikko 741 viikon ajan aina vuoteen 1988 asti! Sen jälkeen albumi on palannut useammankin kerran samaiselle listalle ja muutama vuosi sitten listaviikkoja oli kertynyt jo ruhtinaalliset 917! 

Tuo listaviikkojen määrä herätti mielenkiintoni ja päätin tehdä samoin, kuten pikkupoikana tein. Silloin säästin viikkorahaa, kunnes sain kerättyä tarpeeksi yhtä albumia varten. Levy piti valita tarkkaan, sillä olisin halunnut ostaa vaikka kuinka monta, mutta rahani riittivät vain yhteen. Tuota yhtä albumia sitten kuuntelin kavereiden kanssa sekä yksin lähes tauotta kuukauden tai joskus parikin opetellen levyn läpikotaisin.

Aloin siis keskittyneesti kuuntelemaan Dark Side of the Moon -albumia vinyylilevyltä 1-3 kertaa päivässä. Tavoitteeni oli ymmärtää miksi kyseinen rieska on aina kaikkien aikojen parhaat albumit -listojen kärjessä. Mistä vanhojen pappojen blues-levyllä oikein on kyse ja miksi valtava määrä musadiggareita sitä jaksaa yhä ylistää?

Tulvaportit aukeavat

Noin seitsemännellä kuuntelukerralla tapahtui jotain täysin odottamatonta, enkä ollut moiseen osannut varautua lainkaan. A-puolen viimeisen veisun, The Great Gig in the Sky:n lopussa pillahdin itkuun! Siis aikuinen mies pillitti kuin pikkuvauva. Onneksi ei ketään ollut näkemässä, koska silloin olisi voinut hieman hävettää.

Muutaman minuutin kuluttua sain koottua itseni ja käänsin B-puolen. Edelleen hämmentyneenä siitä, mitä juuri oli tapahtunut jatkoin kuuntelemista, kunnes albumin päätösraita Eclipsen lopussa se tapahtui uudestaan! Pillitin aivan holtittomasti, enkä kyennyt ymmärtämään miksi.

Seuraavalla kuuntelukerralla tuo outo tunnereaktio toistui täysin samoissa kohdissa ja silloin mielenkiintoni aihetta kohtaan heräsi oikein todenteolla. Diggailtuani kyseistä lättyä Spotifystä, ainoa tunnereaktionihan oli ollut kiukku. Nimittäin kiukku siitä, minkälaista sontaa ihmiset pitivät klassikkoalbumina! Ja nyt analogisen signaaliketjun vinyylilevyltä samaista albumia nautiskellessani koin suuria tunteita, jotka saivat minut itkemään.

Miksi musiikki saa aikaan tunnereaktion? Minkä takia musiikista saatu reaktio on hyvin erilainen kuunteluformaatista riippuen? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Tästäkö syystä vinyylilevyjen suosio on valtavassa kasvussa?

A/B-vertailu kuunteluformaattien välillä

Koska mielestäni lähes kaikki voidaan ratkaista yksinkertaisella A/B-vertailulla, aloin aktiivisesti vertailemaan eri musiikkiformaatteja keskenään.

Kuten Vinyylilevyt ja kuinka parantaa musiikkinautintoa -kirjoituksessani perusteellisesti kuvailen, äänestä katoaa “tunne”, kun se muunnetaan digitaaliseksi. Valtaosalla ei ole tästä aavistustakaan, sillä he kuuntelevat kaiken musiikkinsa striimauspalveluiden kautta ja silloinhan siitä on jo suuri määrä informaatiota kadonnut.

Analogisen signaaliketjun c-kasetit ja vinyylilevyt välittävät tuon tunteen. Digitaalisesti re-masteroidusta vinyylistä se on taas kadonnut, kuten voidaan havaita vertaamalla vaikkapa Santanan Abraxas-albumin 70-luvun vinyyliä 2016 digitaalisesti remasteroituun vinyyliin. Digivahvistin vähentää tunteen välittymistä ja taas vastaavasti täysin analoginen vahvistin sen säilyttää.

Lue lisää: Vinyylilevyt ja kuinka parantaa musiikkinautintoa

Musiikki menee tunteisiin

Monet etsivät elämyksiä myös musiikista. Vinyylilevyjen suosioon liittyy vahvasti niiden välittämä tunne, mutta vinyylit itsessään eivät kuitenkaan ratkaise koko ongelmaa. Asiaa nimittäin vaikeuttaa se, että signaaliketjun tulee olla täysin analoginen alusta loppuun. Digitaalisesti re-masteroitu klassikkoalbumi tai alunperin tietokoneelle äänitetty musiikki eivät vinyyliltäkään kuulosta järin hyvälle.

Jokainen luonani käynyt bändi oppii lyhyessäkin ajassa kuulemaan, miksi vinyylilevyt kannattaapi tehdä suoraan nauhasta eikä tiedostosta. Toistaiseksi kukaan ei ole halunnut vinyylejään luonani käymisen jälkeen tiedostoista tehdä ja monet ovat sitä mieltä, etteivät halua enää musiikkiaan taltioitavan tietokoneelle.

Olen demonstraatiollani aiheesta hämmästyttänyt Kassu Halosen ja Esa Kotilaisen ohella myös paikallisen yliopiston professorit, tutkijatohtorit, tutkijat sekä rehtorin. He eivät ole kyenneet selittämään hämmentävän suurta eroa täysin analogisen ja vähintään kerran digitaaliseksi muunnetun äänen välillä.

Tiesitkö, että esimerkiksi kissat ja koirat viihtyvät huoneessa, jossa analogisen signaaliketjun musiikki soi? Jos kesken kuuntelun vaihdat soimaan musiikkia vaikkapa läppäriltä, eläimet poistuvat huoneesta. Sama ilmiö toistuu kitaran putki- tai digitaalisen vahvistimen soidessa. Tee testi ja hämmästy!

Edellinen vinyyli-kirjoitukseni kirvoitti kuulemma kiivasta kommentointia Skepsis ry:n Facebook-ryhmän seinällä. Haluan avoimin mielin antaa avoimen kutsun kyseisen yhdistyksen johtoväelle tarjoamalla ilmaisen demonstraation Astia-studiolla. Olette sydämellisesti tervetulleet vierailulle luokseni.

Analoginen signaaliketju palautti musiikin kuuntelemisen riemun

Kiitos, kun sain jakaa kanssasi, kuinka vinyylilevyjen kautta löysin musiikin kuuntelemisen riemun uudelleen. Nykyään kuuntelen vinyylilevyjä päivittäin ja alan pikkuhiljaa ymmärtää, mistä klassikkolevyjen hienoudessa oikein on kyse. Mikäli sinulla on samanlaisia kokemuksia, suosittelen lämpimästi vertailemaan mitä eri äänilähteiden kautta musiikista välittyy. Klassikkoalbumit ovat hyvästä syystä statuksensa ansainneet ja jos ne kuulostavat mitäänsanomattomalle, kokeilepa ottaa ne haltuun analogisen signaaliketjun vinyylilevyltä.

Kun koet kirjoituksestani olleen sinulle hyötyä, jaathan sen sosiaalisessa mediassa. Näin autat mahdollisimman monia pääsemään tämän tärkeän informaation äärelle.

Varaa demonstraatio analogisen äänen hämmentävistä ominaisuuksista klikkaamalla tästä. Kiitosten paljous ja kaikkea Hyvää!

Astia-studio tarjoaapi täysanalogista äänityspalvelua lähes 30 vuoden kokemuksella, josta kaukaisimmat asiakkaat ovat saapuneet nauttimaan jopa 9 000 km takaa Yhdysvalloista sekä Venäjän etäisimmästä kolkasta, Vladivostokista asti.