Skip to content

eKirjat

Tältä sivulta pääset tutustumaan Astia-studion tarjoamiin soittamista ja äänittämistä käsitteleviin e-kirjoihin.

Parempaa rumpusaundia -opas on tarkoitettu niin rumpalille kuin äänittäjällekin. Sen avulla opit nimen mukaisesti saamaan parempaa rumpusaundia. Käymme virittämisen ohella myös yksityiskohtaisesti läpi rumpujen mikittämisen. Lisäksi saat erinomaisen vinkin huomattavasti miellyttävämpään rumpucheckin tekemiseen, jota olen käyttänyt kaikissa sessioissa jo pitkälti yli 20 vuotta.

“Erityispointsit sinulle siitä, että kaikessa ulostuloissasi sinulla on vahva mielipide, mutta puettuna aina esimerkillisen positiiviseen muotoon.”
–Jorma Sahla, “vanhan liiton rumpali”

“Luin Parempaa rumpusaundia -eepoksen ja tykkäsin todella paljon. Siinä oli paljon asioita, mitä olen pohtinut ja ajatellut, että näin asiat kuuluisi tehdä.”
–Lauri Häkkinen, musiikkiteknologian opettaja

“Olipa perkeleen hieno ja kattava lukupaketti.”
–Tero Haiko

Viritysopas auttaa sinua saamaan kitaran ja basson erinomaiseen vireeseen. Käymme yksityiskohtaisesti läpi kymmeniä virettä huonontavia tekijöitä ja kuinka ongelmat ratkaistaan. Kaikki viritysoppaassa käsitellyt esimerkit ovat vuosien varrella lukuisissa äänityssessioissa kohtaamiani vireeseen vaikuttavia asioita. Tämä opas sopii sinulle erinomaisesti, jos olet kitaristi, basisti, äänittäjä tai toimit kitarateknikkona.

“Täähän on kuule niin kattava, et jos ei tällä saa vireeseen, niin kannattaa vaihtaa alaa!”
Petri Lindroos, kitara /Ensiferum

“30-vuotisen kitaristin urani ansiosta kuvittelin osaavani virittää kitaran hyvin. Silti usein etenkin äänitystilanteissa olen joutunut taistelemaan vireen kanssa, jolloin sen kanssa joutuu olemaan erityisen tarkkana. Viritysoppaasta löysin vastauksia sekä ratkaisuja viritysongelmiin. Nyt soittosessiot ovat tuotteliaampia, kun voin keskittyä olennaiseen eli soittamiseen.”
–Samuli Federley, kitaristi

Näytetään kaikki 3 tulosta